Julkisuudesta vuoden 2023 lopussa poistunut Aku Hirviniemi nähdään Kalle Lambergin rinnalla ensi keväänä uudessa Kaikki vastaan kaikki -peliohjelmassa.
Warner Bros. Discovery tiedotti 2. joulukuuta, että Aku Hirviniemi ja Kalle Lamberg luotsaavat pian uutta peliohjelmaa nimeltään Kaikki vastaan kaikki. Show alkaa maaliskuussa 2025 TV5:llä ja Max-suoratoistopalvelussa.
Ohjelmassa kaksihenkiset joukkueet kilpailevat toisiaan vastaan. Formaatti on nähty aiemmin myös Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.
Kyseessä on Hirviniemen ensimmäinen televisioesiintyminen sitten vuoden 2023 lopun seksiviestikohun, jonka myötä hän vetäytyi julkisuudesta. Tuolloin useat mediat uutisoivat Hirviniemen lähetelleen vuosien aikana lukuisia epäasiallisia, seksuaalissävytteisiä viestejä naisille. Lisäksi uutisoitiin hänen epäasiallisesta käytöksestään Olen Julkkis…Päästäkää Minut Pois! -ohjelman illanvietoissa.
Lue myös: Julkisuudesta kadonnut Aku Hirviniemi tekee paluun keikkalavoille
Hirviniemi menetti kohun jälkeen useita töitään: hän erosi Hihhihhii-tuotantoyhtiönsä hallituksesta, jäi pois Helsingin Kaupunginteatterin Ilmasta rahaa -tuotannosta ja hänen ja Iiro Rantalan pikkujoulushow’n esityksiä peruttiin ympäri Suomea.
Marraskuussa 2023 Hirviniemi pyysi lähettämiään viestejä anteeksi Instagramissa.
– Olen tehnyt virheitä, joita kadun. Pyydän anteeksi kaikilta, joita toimintani on loukannut. Erityisesti Sonjalta (Kailassaari) ja muilta läheisiltäni, joille käytökseni on ollut nöyryyttävää, Hirviniemi kirjoitti tuolloin.
– Olen hakenut ammattiapua ja sitoutunut jo aloittamaani hoitoon, jotta vastaava ei enää koskaan toistuisi, Hirviniemi jatkoi tuolloin.