Kalle Rovanperä jakoi erikoiselta kuulostavan kommentin – Jari-Matti Latvala avaa, mistä on kyse

2:26img
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala ilahtui: "Todella hyvä päivä"
Julkaistu 19.07.2024 21:30

ILARI SAVONEN – MTV URHEILU

Toyotan Kalle Rovanperä johtaa 15,7 sekunnin turvin Latvian MM-rallia perjantain ajopäivän jälkeen. Rovanperä on lyönyt vakuuttavia näyttöjä pöytään, vaikka hän jakoi vielä torstain testierikoiskokeen jälkeen sangen varoittelevia kommentteja tulevasta.

Rovanperä puhui siitä, ettei hänellä ole ”aivan täyttä luottoa” ja että shakedown eli testierikoiskoe näyttää suuntaa koko viikonlopulle, josta hänen sanojensa mukaan oli tulossa ”pitkä”.

LISÄÄ: Kalle Rovanperältä huolestuttavaa tekstiä heti MM-rallin alkajaisiksi – "Yleensä se pitää paikkansa"

Nyt vähättely näyttää osaltaan erikoiselta, kun Rovanperä on pystynyt tykittämään pohja-aikoja yksi toisensa perään. Eli vauhti on ollut kunnossa, vaikka torstaina huoletti.

Toyotan tallipäälliköllä Jari-Matti Latvalalla on asiasta teoria.

– Lähes kaikki kuljettajat ovat valittaneet sitä, miten vaikea on löytää pitoa ja miten vaikea on lukea tietä. Silloin kun jotain rallia ajetaan ensimmäistä kertaa kunnolla ja pitää mennä nuotilla, niin silloin yllätyksiä tulee vastaan. Silloin oleellista on, että yllätykset eivät johda jännitykseen ja siihen, että rupeaa jarruttamaan liian aikaisin seuraavaan mutkaan. Silloin pitää uskaltaa mennä rohkeasti, Latvala avaa.

Näin Rovanperä on myös tehnyt.

LUE JA KATSO: Kalle Rovanperä teki mykistävän tempun – asiantuntija: "Ihan oikeasti!"

Latvala muistuttaa, että ainoastaan M-Sportin Martins Sesksillä on kunnon kokemusta Latvian eli hänen kotirallinsa pätkistä. 

– Kaikella kunnioituksella, hän on ajanut kyllä hienosti, Latvala kehaisee rallissa toisena olevaa Sesksiä.

Latviassa ajetaan nyt ensimmäistä kertaa MM-tasolla.

Lisää Latvalan ajatuksia muun muassa Toyotan tilanteesta jutun yläreunan videolta. 

Tuoreimmat aiheesta

MM-ralli