Kalle Rovanperä kertoi tärkeän tiedon ulosajonsa jälkeen
Toyotan Kalle Rovanperä vahvisti tärkeimmän mahdollisen tiedon Suomen MM-rallin ulosajonsa jälkeen. Hän ja kartanlukija Jonne Halttunen ovat kunnossa.
– Me ollaan Jonnen kanssa kummatkin ok, Rovanperä sanoi.
Rovanperä joutui keskeyttämään Jyväskylän osakilpailun ylivoimaisesta johtoasemasta viimeistä edellisellä erikoiskokeella, Sahloinen-Moksi 2 -pätkällä. Tielle pyörähtänyt kivi heitti Toyotan pois linjalta, ja auto kellahti ojaan kyljelleen (video artikkelin ylälaidassa).
– Tosiaan viimeinen ajettava mutka melkein koko rallissa. Iso irtokivi oli keskellä ajolinjaa, ja näissä vauhdeissa niitä nyt ei oikein voi alkaa väistää, niin siinä ei oikein ollut mitään tehtävissä. Osuttiin kiveen, ja se heitti auton pois tieltä, Rovanperä kuvaili.
Rovanperän tuoreet kommentit ovat ylälaidan videolla. Alta voit katsoa hänen dramaattisen ulosajonsa.
LUE MYÖS: Valtavaa epäonnea – näin kivi päätyi ulos ajaneen Kalle Rovanperän eteen: "Tiesi siinä vaiheessa"
Rovanperä jahtasi ensimmäistä Jyväskylän rallin voittoaan. Hän johti kisaa ennen erikoiskoetta 45,8 sekunnilla ennen tallikaveriaan Sébastien Ogieria, joka lähtee rallin päättävälle Power Stagelle nyt johtoasemasta.
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
14:03
Pelicansin ykköstähti sivussa SM-liigan huippumatsista – Jukureiden sairastuvalta synkkä tieto
-
14:01
RKP:n Adlercreutz: Tavio poikkesi hallituksen linjasta
-
13:55
Juutalaisopiskelijat uhkaavassa jamassa – UFC-ottelija paikalle
-
13:39
Mysteerimötikän arvoitus ratkesi!
-
13:39
SDP esittää epäluottamusta Taviolle – Tuppurainen: "Vakava irtiotto Suomen linjasta"
-
13:36
Elon Muskin toive toteutui – somen villinnyt olympia-ampuja sai yllättävän tv-roolin
-
13:36
Tänään on Vantaa-Keravan kohtalonpäivä: "Merkittävä ennakkotapaus"
-
13:33
Murhaaja Ed Geinistä tv-sarja – tämä näyttelijä nähdään karmivassa roolissa
-
13:22
Konkari-isännöitsijä Mauri paljastaa oudoimmat viemäreistä löytyneet asiat: "Tuli kalliiksi se marsun poistaminen"
-
13:19
Ohjauskyvytön rahtialus ajelehtii hengenvaarallisessa lastissa kohti Ruotsia
-
13:11
Uhkaava tilanne Uudessakaupungissa – oppilas liikkui koulun alueella kirveen kanssa
-
12:54
Ulkoministeri Valtonen Tavion päätöksestä: Ei tietenkään muuta Suomen linjaa
-
12:44
Ronnie O'Sullivan sai seuraa – myös kolmas snookertähti murtautumassa uskomattomaan kerhoon
-
12:41
Huumeiden vaihtokauppa meni hirveällä tavalla pieleen Oulussa – 19-vuotiaalle pitkä linnatuomio
-
12:32
Kohun keskellä oleva koiranruokayhtiö sai keväällä harvinaisen seuraamusmaksun Ruokavirastolta
-
12:20
Edesmenneen Chester Benningtonin äiti tuntee olonsa petetyksi Linkin Parkin paluun jälkeen
-
12:15
Hyvinvointialueen kattohinnoittelu voi aloittaa hoivayritysten pudotuspelin: "Edessä on henkiinjäämiskamppailu"
-
12:12
Pääministeri Orpo Tavion Ukraina-päätöksestä: "Yksittäisellä ministerillä on omaa päätäntävaltaa"
-
11:53
Upea debyytti! Heili Sirviö eteni finaaliin X Gamesissa
-
11:33
Tavio selvittää päätöstään ulkoasiainvaliokunnalle, oppositiossa pöyristyttiin: "Noloa ja säälittävää Suomelta"
-
Lataa lisää