Toyotan Kalle Rovanperä suorittaa parhaillaan testiajoja tulevaa Ruotsin MM-rallia varten. Etenkin yksi kilpurin ominaisuus on erityisen tarkastelun alla, kun kaksinkertainen maailmanmestari hakee tuntumaa kauden avauskisaansa.
Rovanperä kertoo pääkuvan videohaastattelussa olevansa etenkin yhden asian tiimoilta tallikavereitaan herkempi. Katso koko haastattelu pääkuvan videolta.
– Hyvällä fiiliksellä. Kivaa lähteä ajamaan. Hieno ralli. Toivottavasti kelit on sellaiset, että päästään lähtemään hyvältä lähtöpaikalta, olisi hyvä lähteä vähän taaempaa. Mukavaa päästä taas ajamaan kunnolla kilpaa.
Vain osan kisoista tällä kaudella ajava Rovanperä sanoo, ettei ajattele kokonaisuutta kummemmin ainakaan alkukaudesta. Ruotsin MM-ralli oli suomalaiselle selkeä valinta, kun hän pohti, mistä kilpailusta oman kautensa aloittaa.
– Voitosta yritetään lähteä ajamaan, Rovanperä heittää.
Ruotsin MM-ralli ajetaan ensi viikolla. Kilpailua on mahdollista seurata MTV Katsomosta.