Toyotan Kalle Rovanperä johtaa Latvian MM-rallia perjantain ajopäivän jälkeen varsin merkittävällä erolla.
Rovanperä kävi aamupäivällä kovaa taistelua M-Sportin Martins Sesksiä vastaan, joka ajaa nyt kotiralliaan. Sesks nappasi aamupäivällä jopa pari pohja-aikaa.
Rovanperä alkoi repimään eroa iltapäivällä. Isoin kaula tuli viimeisellä pätkällä, kun Rovanperä oli 6,8 sekuntia nopeampi kuin Sesks.
Rovanperän johto on lauantaihin lähdettäessä 15,7 sekuntia.
Toyotan Sebastien Ogier on kokonaistilanteessa kolmantena (+21,6). Kolmas Toyota-kuljettaja Takamoto Katsuta ajaa varsin hyvää rallia, kun hän on kokonaistilanteessa neljätenä (+33,2).
Hyundain Ott Tänak tipahti päivän viimeisellä pätkällä peräti kaksi sijaa alaspäin, kun Toyotan Katsuta ja M-Sportin Adrien Fourmaux ehtivät hänen edelleen. Hyundain vauhti on ollut aivan kadoksissa Latviassa, kun sekä Tänak, MM-sarjan johtaja Thierry Neuville että suomalaiskuski Esapekka Lappi ovat olleet vaikeuksissa.
Lappi teki päivän viimeisellä erikoiskokeella taktisen liikkeen, kun hän hiljensi vauhtiaan, päästäen Neuvillen edelleen kokonaistilanteessa.
Tämä tarkoitti sitä, että Lappi auraa tietä lauantaina ja Neuville ajaa hänen takanaan.
Ralli jatkuu lauantaina kello 8.20.
1:58
2:15
2:41
2:26
Latvian MM-rallin kokonaistilanne, 8/20 EK:ta
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika/ero |
1. | Kalle Rovanperä | Toyota | 1.08.44,5 |
2. | Martins Sesks | M-Sport | +15,7 |
3. | Sébastien Ogier | Toyota | +21,6 |
4. | Takamoto Katsuta | Toyota | +33,2 |
5. | Adrien Fourmaux | M-Sport | +38,5 |
6. | Ott Tänak | Hyundai | +38,8 |
7. | Elfyn Evans | Toyota | +52,7 |
8. | Grégoire Munster | M-Sport | +1.10,2 |
9. | Thierry Neuville | Hyundai | +1.23,3 |
10. | Esapekka Lappi | Hyundai | +1.27,4 |
Latvian MM-rallin perjantain seuranta:
EK8 Talsi (20,52 km)
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika/ero |
1. | Kalle Rovanperä | Toyota | 11.30,4 |
2. | Takamoto Katsuta | Toyota | +3,5 |
3. | Gregoire Munster | M-Sport | +5,6 |
4. | Martins Sesks | M-Sport | +6,8 |
5. | Adrien Fourmaux | M-Sport | +7,2 |
6. | Sebastien Ogier | Toyota | +7,7 |
7. | Ott Tänak | Hyundai | +12,0 |
8. | Thierry Neuville | Hyundai | +13,4 |
9. | Elfyn Evans | Toyota | +14,5 |
10. | Esapekka Lappi | Hyundai | +28,7 |
Kello 18.04: Toyotan Sami Pajari päihittää päivän päätteeksi Skodan Oliver Solbergin WRC2-luokassa 2,2 sekunnilla. Kokonaistilanteessa Solbergilla on 39,7 kaula suomalaiseen nähden.
"Tuntuu, että Puolan jälkeen olemme menneet askelen taaksepäin ja Solberg on ottanut askeleen eteenpäin", Pajari mietti pätkän maalissa.
Kello 18.02: Hyundain Ott Tänak tippui peräti kaksi sijaa alaspäin viimeisellä pätkällä, kun sekä M-Sportin Adrien Fourmaux että Toyotan Takamoto Katsuta ehtivät hänen edelleen.
Kello 18.00: "Tämä oli aivan painajainen. Renkaat olivat aivan loppu", Sesks totesi maalissa.
Kello 17.59: Rallin kakkosmies Sesks maaliin. Latvialainen jää Rovanperästä 6,8 sekuntia. Eli kokonaistilanteessa Rovanperällä 15,7 sekunnin johto Sesksiin nähden. Ogier kolmantena (+21,6).
Kello 17.54: "Sutiminen pitää saada pois", Lappi sanoi maalissa diplomaattisesti.
Lappi taktikoi pätkän lopulla tallikaveri Neuvillen edelle niin, että Neuvillen ei tarvitse aurata tietä lauantaina.
Kello 17.52: Rovanperän ja Sesksin ero kasvaa. 8,78 kilometrissä Rovanperä jo 2,8 sekuntia latvialaista edellä.
Hyundain Esapekka Lappi vaikean päivän päätteeksi maaliin. Lappi jää peräti 28,7 sekuntia Rovanperästä.
Kello 17.51: Mutta sitten 5,56 kilometrissä asetelma kääntyy. Sesks jää yhtäkkiä 1,4 sekuntia Rovanperästä.
Kello 17.50: M-Sportin Sesks aloittaa pätkän terävästi. 2,75 kilometrissä Sesks kahdeksan kymmenystä suomalaista nopeampi.
Kello 17.49: "Nyt tuntui, että ajettiin rallia. Hieno pätkä ja hyvä päivä. Sesks tulee varmasti kovaa", Rovanperä mietti sekä englanniksi että suomeksi pätkän maalissa.
Kello 17.46: Vau! Kalle Rovanperä maaliin ja suomalainen alittaa Ogierin noteerauksen 7,7 sekunnilla. Kova veto Rovanperältä vielä päivän loppuun. Rovanperä johtaa tallikaveriaan Ogieria perjantain ajopäivän jälkeen 21,6 sekunnilla.
"Huh huh mikä aika! Tuohon on vaikea kenenkään vastata", kommentaattori Ketomaa hämmästelee.
Kello 17.43: "Olen taistellut kymmenen vuoden ajan tuota asiaa vastaan, mutta mikään ei muutu", Ogier murahti, kun häneltä kysyttiin Neuvillen turhautumisesta.
Rovanperällä nyt kolme softia (pehmeää) ja yksi hard-seoksen (kova) rengas alla.
M-Sportin Adrien Fourmaux alittaa Ogierin pohjan puolella sekunnilla. Ja Fourmaux ohittaa Tänakin kokonaistilanteessa!
"Oli kyllä kova suoritus Fourmauxilta", MTV Urheilun rallikommentaattori Jari Ketomaa kehuu.
Kello 17.40: Toyotan Sebastien Ogier maaliin: 11.38,1. Rovanperä 8,78 kilometrissä jo 4,8 sekuntia nopeampi kuin Ogier.
Kello 17.39: No niin, nyt alkaa Rovanperällä löytymään. Suomalainen 5,56 kilometrissä 3,3 sekuntia nopeampi kuin Neuville ja 2,9 sekuntia nopeampi kuin Ogier.
Kello 17.38: Hyundain Tänak maaliin ja hänelle nyt pohja-aika: 11.42,4. Tänak alittaa tallikaverinsa Neuvillen ajan 1,4 sekunnilla.
Kello 17.36: Rovanperä jää ensimmäisellä mittauspisteellä kahdeksan kymmenystä Neuvillestä. Mutta suomalainen aloittaa Neuvilleä lukuun ottamatta kaikkiin muihin nähden nopeimmin.
Kello 17.35: Nyt parantaa Toyotan Ogier. 8,78 kilometrissä Ogier yhdeksän kymmenystä Neuvilleä edellä.
Kello 17.34: Tuskainen on Neuville. "Paljon hauskempaa ajaa huonompaa kautta, kun pääsee paremmalta paikalta lähtemään", Neuville murahti.
Tällä hän viittaa lähtöpaikkaan eli siihen, että MM-sarjan johtaja joutuu auraamaan tietä.
Kello 17.32: Neuville maaliin, pohja-aika: 11.43,8.
Toyotan Kalle Rovanperä parin minuutin päästä pätkälle.
Kello 17.30: Hyundain Neuville on vetänyt hyvin päivän viimeisen pätkän. Jopa Toyotan Sebastien Ogier meinaa jäädä nyt Neuvillestä. Ogier 2,75 kilometrissä yhdeksän kymmenystä Neuvilleä perässä.
Kello 17.26: Heikosti on lähtenyt Toyotan Elfyn Evansilla pätkä liikkeelle. Britti 2,75 kilometrissä jo kolmen sekunnin päässä Hyundain Neuvillestä.
Myös Hyundain Ott Tänak pätkällä.
Kello 17.21: Pätkän alku vedetään Talsin pienessä kaupungissa eli asvalttipohjalla. Sitten hyökätään metsään soralle.
Kello 17.20: Päivän viimeinen pätkä liikkeelle. Hyundain Thierry Neuville hyökkää 20,52 kilometrin erikoiskokeelle auraajan roolissa.
Kello 17.17: MM-sarjaa johtava Hyundain Thierry Neuville pätkälle kello 17.20. Toyotan Kalle Rovanperällä lähtöaika kello 17.35. Rallin kakkosnimi eli M-Sportin Martins Sesks päivän viimeiselle pätkälle kello 17.41.
Kello 17.15: MTV Urheilun ralliasiantuntija Jari Ketomaa kehui Talsin pätkää Latvian rallin hienoimmaksi. Kapeaa pientä tietä luvassa. Nyt nähdään, että miten Rovanperän rengastaktiikka toimii. Suomalainen on käyttänyt kahta kovan seoksen pyörää auton etupäässä iltapäivän aikana.
Kello 17.13: Päivän viimeinen erikoiskoe Talsi alkaa jo kello 17.20. Eli kohta mennään.
EK7 Strazde (17,44 km)
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika/ero |
1. | Kalle Rovanperä | Toyota | 8.22,3 |
2. | Martins Sesks | M-Sport | +1,7 |
3. | Sebastien Ogier | Toyota | +3,0 |
4. | Adrien Fourmaux | M-Sport | +4,0 |
5. | Takamoto Katsuta | Toyota | +7,1 |
6. | Gregoire Munster | M-Sport | +7,8 |
7. | Ott Tänak | Hyundai | +7,9 |
8. | Elfyn Evans | Toyota | +8,7 |
9. | Esapekka Lappi | Hyundai | +10,4 |
10. | Thierry Neuville | Hyundai | +12,9 |
Kello 17.10: "It is what it is", toteaa WRC2-luokassa Toyotalla ajava Sami Pajari. Skodan Oliver Solberg alittaa Pajarin ajan 1,1 sekunnilla. Kokonaistilanteessa Solbergilla on 41,9 sekunnin kaula suomalaiseen nähden.
"Jostain pitäisi vauhtia löytää", Pajari mietti suomeksi.
Kello 17.09: Rovanperällä nyt 8,9 sekunnin kaula Sesksiin nähden. Tallikaveri Ogier jäänyt suomalaisesta 13,9 sekuntia.
Kello 17.07: "Kalle on nopea, se täytyy myöntää", Sesks toteaa maalissa, vaikka hänellä pätkä meni varsin hyvin.
Kello 17.06: Sesks maaliin, jää Rovanperästä 1,7 sekuntia. Eli suomalaiselle rallin neljäs pohja-aika. Sesks kuitenkin komeasti pätkän toiseksi.
Kello 17.05: No nyt taipuu Sesks Rovanperälle. Ero kääntyi Rovanperän suuntaan 11,33 kilometrissä (+0,8) ja 15,56 kilometrin mittauspisteellä Rovanperä 1,3 sekuntia nopeampi kuin Sesks. Eli latvialainen aloitti vahvasti, mutta Rovanperä näyttää hauista pätkän loppuvaiheilla.
Kello 17.02: M-Sportin Sesks yhä 8,9 kilometrissä Rovanperän ajan alla. Sesks kaksi kymmenystä edellä.
Kello 17.01: "Yritin hyökätä, mutta ei tuosta tulee mitään. Ei vain saa pitoa", Lappi ihmetteli.
Kello 17.00: Lappi jää maalissa 10,4 sekuntia Rovanperästä.
Kello 16.59: Sesks aloittaa pätkän hieman nopeammin kuin Rovanperä. Sesks ensimmäisellä mittauspisteellä kaksi kymmenystä nopeampi kuin Toyotan suomalaisässä.
Kello 16.57: Vaikeaa on yhä Hyundain Esapekka Lapilla. Lappi jäänyt 11,33 kilometrissä kuusi sekuntia Rovanperästä.
Kello 16.56: "Ihan ok, olisi voinut vähän paremminkin ajaa. Kun oli kovaa rengasta alla, ei ollut ihan helppo vetää noilla uusilla osuuksilla", Rovanperä mietti suomeksi.
Kello 16.54: Ja noin, Rovanperälle pohjat: 8.22,3. Rovanperä alittaa Ogierin ajan kolmella sekunnilla (-3,0). Kokonaistilanteessa Rovanperä kasvattaa eron Ogieriin nähden 13,9 sekuntiin.
Rallissa toisena oleva Latvian Martins Sesks pätkälle kello 16.57.
Kello 16.53: Lujaa tulee Rovanperä, no niin! 15,56 kilometrissä Rovanperä on jo 2,4 sekuntia Ogieria edellä. Alkaa löytyä pätkän edetessä suomalaisella hyvä tahti.
Kello 16.49: No nyt parantaa Rovanperä! 8,9 kilometrissä Rovanperä on jo päässyt Ogierin edelle (-0,3). Rovanperällä edelleen kaksi hardia eli kovan seoksen pyörää edessä. Ja softit eli pehmeän seoksen pyörät takana.
Kello 16.48: Ogier maaliin ja pohjat. 8.25,3. Rovanperä jää nyt Ogierista. 6,2 kilometrissä Ogierilla yhdeksän kymmenyksen kaula.
Kello 16.47: Hyundain Ott Tänak valittelee, että hän menetti jarrut jossain mutkassa. Tänak maalissa viisi sekuntia nopeampi kuin tallikaverinsa Neuville.
Toyotan Rovanperä aloittaa pätkän terävästi. Rovanperä on heti ensimmäisellä mittauspisteellä 2,5 sekuntia nopeampi kuin Neuville. Ogier toki aloitti vielä paremmin. Rovanperä jää alussa kolme kymmenystä Ogierista.
Kello 16.45: Nyt myös rallin johtohahmo eli Rovanperä pätkällä.
Kello 16.43: Toyotan Elfyn Evans maaliin, alittaa Neuvillen noteerauksen 4,2 sekunnilla.
Toyotan Sebastien Ogier on aloittanut pätkän erittäin väkevästi. Ogier 6,2 kilometrissä 4,5 sekuntia nopeampi kuin Hyundain Neuville.
Kello 16.39: Rallissa kolmantena oleva Toyotan Sebastien Ogier pätkälle. Hyundain Neuville puolestaan maaliin: 8.35,2 pohjanoteeraus.
Toyotan Kalle Rovanperä pätkälle kello 16.45, Esapekka Lappi (Hyundai) kello 16.51 ja rallin kakkosena oleva M-Sportin Martins Sesks kello 16.57.
Kello 16.36: Hyundain Neuvillen lisäksi Toyotan Elfyn Evans ja toinen Hyundai-kuski Ott Tänak pätkällä. Neuvillellä pientä ohjelmaa, kun yksi ysikymppinen mutka menee pitkäksi.
Evans 6,2 kilometrissä 1,4 sekuntia nopeampi kuin Neuville.
Kello 16.32: Rallia johtava Toyotan Kalle Rovanperä lähtee pätkälle kello 16.45.
Kello 16.30: Hyundain Thierry Neuville hyökkää ensimmäisenä Strazden pätkälle. MM-sarjan johtaja on aurannut tietä ja se näkyy kokonaistilanteessa. Neuville on jäänyt jo 57 sekuntia Tyotan Kalle Rovanperästä.
Kello 16.29: WRC2-luokassa nähtiin draamaa, kun Irlannin Josh McErlean kippasi autonsa nurin. McErlean oli kokonaistilanteessa kolmantena.
Skodan Oliver Solberg johtaa WRC2-luokkaa ennen Toyotan Mikko Heikkilää (+26,4) ja Toyotan Sami Pajaria (+40,8). Hyundain Emil Lindholm on nyt luokassa neljäntenä (+1.03,1).
Kello 16.27: Iltapäivän pätkillä oma mielenkiinto liittyy rengastaktiikkaan. Toyotan suomalaistähti Rovanperä onnistui jo hieman uunottamaan tallikaveriaan Sebastien Ogieria, joka ei ollut oikein perillä siitä, että mitä rallin kärkimies oikein tekee. Ogier ei tiennyt, että Rovanperä käytti kahta kovan seoksen pyörää.
Kello 16.25: Sitten iltapäivän viimeisten erikoiskokeiden pariin. Ensin Strazden 17,44 kilometrin rykäisy, joka ajetaan nyt ensimmäistä kertaa.
Toyotan Kalle Rovanperällä rallin kärjessä 7,2 sekunnin johto latvialaissensaatioon Martins Sesksiin nähden (M-Sport). Hyundain Esapekka Lapilla on ollut pahoja vaikeuksia oman ajokkinsa kanssa. Lapilla ero kärkeen 48,3 sekuntia.
Kello 16.09: Rallin seuraava pätkä eli Strazde alkaa kello 16.30.
EK6 Tukums 2 (27,56 km)
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika/ero |
1. | Kalle Rovanperä | Toyota | 13.27,5 |
2. | Martins Sesks | M-Sport | +3,5 |
3. | Sebastien Ogier | Toyota | +3,6 |
4. | Ott Tänak | Hyundai | +3,7 |
5. | Takamoto Katsuta | Toyota | +4,0 |
6. | Adrien Fourmaux | M-Sport | +4,7 |
7. | Elfyn Evans | Toyota | +6,3 |
8. | Thierry Neuville | Hyundai | +12,7 |
9. | Esapekka Lappi | Hyundai | +12,9 |
10. | Gregoire Munster | M-Sport | +12,9 |
Kello 16.09: McErleanilla käy melkoinen tuuri rytäkässä, kun autoon ei tullut pahempia vaurioita. McErlean kiittelee paikalla olleita katsojia, jotka kippasivat irlantilaisen auton pystyyn ja hän pystyi jatkamaan.
Kello 16.07: Draamaa WRC2-luokassa, kun Skodan Joshua McErlean kaataa autonsa ojaan. Katsojat nopeasti paikalla ja McErlean pystyy jatkamaan. McErlean oli luokassa kolmantena ennen Tukumsin pätkää. Nyt tulee kuitenkin eroa mikä tietää sitä, että Toyotan Sami Pajari nousee luokassa kolmanneksi.
Kello 16.01: "Pajari tulee vähän varmistellen", MTV Urheilun ralliasiantuntija Jari Ketomaa analysoi WRC2-luokan suomalaistähteä.
Skodan Oliver Solberg alittaa Pajarin pätkänoteerauksen seitsemällä sekunnilla. Kokonaistilanteessa Solbergilla on jo 40,8 sekunnin kaula suomalaiseen nähden.
Kello 15.57: "Yritin katsoa vähän renkaiden perään. Kaikki meni ihan hyvin", Sesks totesi.
Tämä on myös totuus. Sesks tykitti pätkän toiseksi parhaimman ajan. Latvialainen päihitti rallin kahdeksankertaisen maailmanmestarin Ogierin kymmenyksellä.
Kello 15.56: Sesks maaliin ja latvialainen jää Rovanperästä 3,5 sekuntia. Eli Rovanperän johto lähes tuplaantuu Sesksiin nähden (+7,2).
Kello 15.52: "Yritimme tehdä monia muutoksia. Ehkä isoin ongelma on ratin ja penkin välissä. Pitää miettiä, että miksi homma ei nyt toimi", Lappi soimaa itseään niin englanninkielisessä kuin suomenkielisessä osiossa.
Kello 15.50: Esapekka Lappi jää maalissa 12,9 sekuntia Rovanperästä.
"Karmeeta", MTV Urheilun ralliasiantuntija Jari Ketomaa harmittelee.
"Odotin paljon enemmän. Hyundain vauhti ei riitä", Ketomaa jatkaa.
Kello 15.48: Kokonaistilanteessa Rovanperä johtaa nyt tallikaveriaan Ogieria 10,9 sekunnilla.
Rallissa toisena oleva M-Sportin Martins Sesks on myös pätkällä. Sesks jäi alkuvaiheilla jo 2,1 sekuntia Rovanperästä. Tämän jälkeen ero on pyörinyt kahden sekunnin molemmilla puolilla.
Kello 15.47: "Yritin pitää takana olevista softeista huolta, jotta saadaan hyvät renkaat vielä lenkin loppuun", Rovanperä totesi suomeksi.
Englanninkielisessä osiossa Rovanperä myönsi, että ei ollut "kaikista helpointa" ajaa tällä taktiikalla, eli että auton etupäässä on kovempaa seosta ja takana pehmeämpää. Yleensä rallissa käytetään niin sanottua ristitaktiikkaa. Rovanperä lähti eri linjalle nyt.
Kello 15.44: Hyundain Esapekka Lappi aloitti pätkän tasatahtiin Rovanperän kanssa. 14,24 kilometrissä Lappi on jäänyt jo 4,5 sekuntia toisesta suomalaisesta.
Kello 15.44: Rovanperä maaliin. Suomalainen kiristää tahtia pätkän loppuvaiheilla. Rovanperälle 3,6 sekunnin pohjat Ogieriin nähden. Rovanperän noteeraus: 13.27,5.
Kello 15.41: Rovanperän ja Ogierin kaula hieman kaventui 20 kilometrin kohdalla, kun Rovanperä oli enää 1,9 sekuntia ranskalaista edellä.
Kello 15.39: Ogier ei ole nyt tietoinen Rovanperän rengasvalinnasta. Ogier ei usko, että Rovanperällä on kaksi hardia käytössä, vaan ranskalainen uskoo, että suomalaisella on vain yksi mukana.
Pirellin data kuitenkin kertoo, että Rovanperällä on tosissaan kaksi hardia käytössä. Eli molemmat etupyörät nyt kovaa seosta.
Kello 15.38: Toyotan Sebastien Ogier maaliin, alittaa Tänakin ajan kymmenyksellä. 13.31,1. Rovanperä 17,67 kilometrissä 2,8 sekuntia nopeampi kuin Ogier.
Myös Hyundain Esapekka Lappi on pätkällä.
Kello 15.36: Rovanperä kiristää tahtia pätkän puolen välin tuntumassa. Rovanperä 12,47 kilometrissä 2,3 sekuntia nopeampi kuin Ogier.
Rovanperällä nyt kaksi hardia eli kovan seoksen pyörää auton etupäässä kiinni. Eli Rovanperä ja kartturi Jonne Halttunen ovat hieman muuttaneet rengastaktiikkaa iltapäivälenkin avauspätkän jälkeen.
Kello 15.34: Hyundain Tänak maaliin. Virolainen alittaa Toyotan Elfyn Evansin ajan 2,6 sekunnilla. Tämän hetken pohja-aika 13.31,2.
Kello 15.32: Rovanperä aloittaa pätkän terävästi. Suomalainen 4,9 kilometrissä 1,1 sekuntia nopeampi kuin Ogier.
Kello 15.31: Ogierilla tahti hieman hiipunut pätkän varrella. Tänak 14,24 kilometrissä seitsemän kymmenystä nopeampi kuin Ogier.
Kello 15.30: Nyt myös Toyotan suomalaistähti Kalle Rovanperä Tukumsin pätkällä.
Kello 15.28: Ogier parhaassa vauhdissa 7,54 kilometrissä. Ogier kellottaa 2,5 sekuntia nopeamman noteerauksen kuin auraajamies Neuville.
M-Sportin Adrien Fourmaux myös pätkällä. Ja samaan aikaan Neuville tulee maaliin: 13.40,2. Neuville painaa lähes saman ajan kuin Sesks aamulla (13.40,0).
Kello 15.24: Tänak aloittaa pätkän varsin hyvään tahtiin. Tänak 4,9 kilometrissä 1,5 sekuntia nopeampi kuin Neuville.
Toyotan Sebastien Ogier myös ladulla.
Kello 15.21: Evans repii lisää eroa toisella väliaikapisteellä. Evans sekuntia nopeammin 4,9 kilometriin.
Samaan aikaan Hyundain Ott Tänak kirmaa pätkälle.
Kello 15.19: Toyotan Elfyn Evans toisena rallin pisimmälle pätkälle. Evans aloittaa pätkän kymmenyksen nopeammin kuin Neuville.
Kello 15.15: Tukumsin pätkä käyntiin, kun MM-sarjaa johtava Hyundain Thierry Neuville kirmaa erikoiskokeelle. Pätkä ajettiin jo kertaalleen aamulla. Tuolloin parasta vauhtia piti kotiralliaan ajava M-Sportin Martins Sesks, joka päihitti Toyotan Kalle Rovanperän 1,6 sekunnilla. Sesksin pohja-aika oli tuolloin 13.40,0.
Kello 15.12: WRC2-luokassa Skodan Oliver Solberg kärjessä. Toyotan Sami Pajari jäänyt Solbergista 33,8 sekuntia.
Kello 15.10: Kokonaistilanteessa Toyotan suomalaistähdellä Rovanperällä nyt 3,7 sekunnin kaula M-Sportin Sesksiin nähden. Toyotan Ogier kolmantena (+7,3) ja Hyundain Tänak neljäntenä (+15,2).
M-Sportin Fourmaux nousi iltapäivän ensimmäisellä pätkällä Toyotan Evansin edelle. Fourmaux nyt kokonaistilanteessa kuudentena ja Evans seitsemäntenä.
Kello 15.07: Hyundain Thierry Neuville suuntaa Tukumsin pätkälle kello 15.15. Kalle Rovanperällä lähtöaika 15.30 ja Esapekka Lapilla 15.36. Martins Sesks ladulle kello 15.42.
Kello 15.05: Ralli jatkuu nopeasti, kun pitkä Tukumsin pätkä käynnistyy kello 15.15. Erikoiskokeella mittaa 27,56 kilometriä. Eli silloin saadaan taas parempi kuva siitä, että kenellä kulkee ja kenellä ei.
EK5 Milzkane 2 (4,99 km)
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika/ero |
1. | Sebastien Ogier | Toyota | 2.29,6 |
2. | Takamoto Katsuta | Toyota | +0,1 |
3. | Kalle Rovanperä | Toyota | +0,2 |
4. | Adrien Fourmaux | M-Sport | +0,5 |
5. | Martins Sesks | M-Sport | +0,7 |
6. | Elfyn Evans | Toyota | +1,4 |
7. | Ott Tänak | Hyundai | +1,7 |
8. | Gregoire Munster | M-Sport | +2,5 |
9. | Thierry Neuville | Hyundai | +2,7 |
10. | Esapekka Lappi | Hyundai | +3,0 |
Kello 15.04: Toyotan Sami Pajari myönsi, että hänen autoonsa tehtiin pieniä muutoksia päivähuollossa. WRC2-luokkaa johtava Oliver Solberg aloittaa iltapäivälenkin kolme kymmenystä nopeammin kuin Pajari.
Kello 15.00: Sesks jää maalissa seitsemän kymmenystä Ogierin pohjasta. Ja Rovanperästä puoli sekuntia. Eli Rovanperän rallijohto kasvaa 3,7 sekuntiin.
Kello 14.58: Sesksillä kaksi kovan seoksen ja kaksi pehmeän seoksen pyörää käytössä. Latvialainen jää väliajassa kuusi kymmenystä Ogierista. Rovanperä aloitti pätkän nopeammin.
Ja vähän tökkää Sesksillä samassa paikassa, missä Lappi koki rengashässäkän.
Kello 14.57: Nyt sitten rallia johtavan Rovanperän kannalta mielenkiintoinen kaveri ladulle, kun kotiralliaan ajava M-Sportin Martins Sesks lähtee pätkälle. Sesks oli aamupäivän jälkeen 3,2 sekunnin päässä Rovanperästä.
Kello 14.56: Lapin toinen eturengas on osaltaan irti vanteesta.
"Yksi ysikympin risteys, saman tien pois vanteelta", Lappi kommentoi rengashässäkkäänsä.
Kello 14.54: Maalissa ero kasvaa kolmeen sekuntiin. Lappi pätkän tuloslistalla viimeiseksi eli kahdeksanneksi.
Kello 14.53: Ei ole Esapekka Lapilla vauhtia. Suomalainen jää väliajassa 1,8 sekuntia Ogierista.
Kello 14.52: Toyotan Takamoto Katsuta aloitti pätkän todella terävästi. Katsuta oli vielä väliaikapisteellä puoli sekuntia Ogieria edellä. Maalissa Ogier kymmenyksen nopeampi.
Kello 14.50: "Katsotaan miten rengasvalinta toimii tähän koko luuppiin. Pitkä lenkki tiedossa", Rovanperä totesi suomeksi maalissa.
Kovilla ajavilla kuskeilla on vain yksi vararengas mukana autossa, pehmeillä ajavalla Rovanperällä on kaksi vararengasta.
"Toivotaan, että Kallen valinta on iltapäivällä parempi, kun Talsin erikoiskoe mennään ensimmäistä kertaa läpi", MTV Urheilun rallikommentaattori Ketomaa miettii.
Kello 14.48: Sama ero pysyy myös maalissa. Eli Rovanperä häviää kaksi kymmenystä Ogierille. Kokonaistilanteessa Rovanperä johtaa yhä Ogieria 7,3 sekunnilla.
Kello 14.47: Rovanperä jää ensimmäisellä mittauspisteellä kaksi kymmenystä Ogierista. Rovanperällä pelkkää softia eli pehmeän seoksen pyörää alla.
Kello 14.45: Fourmaux jää maalissa puoli sekuntia Ogierista. Toyotan Kalle Rovanperä hyökkää pätkälle.
Kello 14.43: Rallia johtava Kalle Rovanperä pian iltapäivän ensimmäiselle erikoiskokeelle. M-Sportin Adrien Fourmauxilla kaksi kovan seoksen pyörää ja kaksi pehmeän seoksen pyörää alla. Ranskalainen jää heti väliajassa seitsemän kymmenystä toiselle ranskalaiselle eli Ogierille.
Kello 14.41: Toyotan Sebastien Ogier tulee kovaa iltapäivän ensimmäisen pätkän. 2.29,6 ja kärkeen. Ogier alittaa tallikaveri Evansin ajan 1,4 sekunnilla.
Kello 14.40: "Vaikeat olosuhteet, balanssi on haussa", Tänak totesi.
Virolainen myönsi, että Hyundai teki hänen autoonsa muutoksia päivähuollossa.
Kello 14.39: "Ei tule Tänakin vauhti riittämään tässä rallissa", MTV Urheilun ralliasiantuntija Jari Ketomaa toteaa, kun hän katselee Hyundain Ott Tänakin tekemistä Milzkanen pätkällä.
Tänak jää Evansista kolme kymmenystä.
"En tiedä oliko autoon tehty jotain muutoksia, mutta nyt ajaminen näytti vielä tuskaisemmalta", Ketomaa huomioi.
Kello 14.36: Toyotan Elfyn Evans alittaa Neuvillen ajan 1,3 sekunnilla. Pohja-aika nyt 2.31.
Kello 14.33: Neuville lataa verrokkiajan muille: 2.32,3. Rovanperä tykitti saman pätkän aamulla aikaan 2.31,8.
Kello 14.30: Ja sitten jatketaan. Hyundain Thierry Neuville suuntaa Milzkanen nopealle erikoiskokeelle.
Kello 14.29: MM-sarjaa johtava Hyundain Thierry Neuville minuutin päästä ladulle. Kalle Rovanperän lähtöaika 14.45 ja Hyundain Esapekka Lapin 14.51. Sesks lähtee ladulle kello 14.57. Tämän jälkeen vaihdetaan WRC2-luokan puolelle. Toyotan Sami Pajari pätkälle kello 14.59.
Kello 14.28: "Onhan tämä spesiaalia, varsinkin kotiyleisön edessä", Sesks tunnelmoi päivähuollossa.
Kello 14.26: "Ei pääse mihinkään, huono fiilis", Hyundain Esapekka Lappi totesi päivähuollossa. Lappi on jäänyt rallia johtavasta Rovanperästä 32,6 sekuntia.
Lapilla on ollut ongelmia Hyundain takapään kanssa.
Kello 14.24: Ennen iltapäivälenkkiä Toyotan Kalle Rovanperä johtaa rallia 3,2 sekunnin erolla ennen kotiralliaan ajavaa M-Sportin Martins Sesksiä. Toyotan Sebastien Ogier on kolmantena (+7,5).
"En ole yhtään yllättynyt. Sesks ajotyyli sopii hyvin tänne", MTV Urheilun ralliasiantuntija Jari Ketomaa kehaisee rallin sensaatiota eli Sesksiä.
Kello 14.20: EK5:n ja EK6:n lähetys käynnissä MTV Katsomossa. Selostajana Aleksis Ärje, kommentaattorina Jari Ketomaa. Linkki lähetykseen löytyy täältä.
Kello 14.04: Ralli jatkuu kello 14.30, kun ohjelmassa on Milzkalnen pätkä, joka ajettiin jo kertaalleen aiemmin aamulla. Toyotan Kalle Rovanperä piti tuolloin parasta vauhtia nopealla, vain 4,99 kilometriä pitkällä erikoiskokeella. Toyotan Sebastien Ogier jäi tuolloin suomalaisesta 1,3 sekunnin päähän. Rovanperän tämän hetken kovin haastaja, M-Sportin Martsins Sesks jäi aamulla kaksi sekuntia Rovanperästä.
MM-sarjaa johtava Hyundain Thierry Neuville lähtee ladulle tasan kello 14.30. Kalle Rovanperällä lähtöaika 14.45.
Rengashuolto
Klo 13.41: Jo aiemmin aamupäivällä varmistui Hyundain Rally2-kuskin Teemu Sunisen keskeytys ohjaustehostinvian takia.
1:56
Klo 13.38: MM-sarjaa johtava, kisassa vasta kymmenentenä oleva Neuville purki turhautumistaan päivähuollossa MTV Urheilun haastattelussa.
1:09
EK4 Andumi (17,86 km)
Klo 12.54: Päivän seuraava erikoiskoe starttaa kello 14.30 rengashuoltotauon jälkeen. Välitämme kuskien tunnelmia huollosta seurantaan ennen sitä.
Klo 12.43: Sami Pajarilla on hieman ongelmia kakkosluokassa. Nyt tappiota Solbergille tulee 6,5 sekuntia.
– Olen hieman hukassa. Tuntuu, että tulen hyvin, enkä voi nostaa oikein enää vauhtia, mutta häviämme vaan ajallisesti, Toyotaa ajava suomalaiskuski summasi.
Klo 12.41: Alla ek:n tulokset WRC-kuskien osalta.
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika/ero |
1. | Martins Sesks | M-Sport | 9.12,5 |
2. | Kalle Rovanperä | Toyota | +0,1 |
3. | Adrien Fourmaux | M-Sport | +0,6 |
4. | Sébastien Ogier | Toyota | +0,9 |
5. | Ott Tänak | Hyundai | +2,8 |
6. | Takamoto Katsuta | Toyota | +4,2 |
7. | Elfyn Evans | Toyota | +5,1 |
8. | Esapekka Lappi | Hyundai | +8,3 |
9. | Grégoire Munster | M-Sport | +12,0 |
10. | Thierry Neuville | Hyundai | +12,5 |
Klo 12.38: Päivän avauslenkin nimi on Martins Sesks! Latvialainen lyö taas Rovanperän, tällä kertaa 0,1 sekunnilla. Huimaa ajoa! Toinen ek-voitto Sesksille putkeen.
– Tämä on mahtavaa. Tein muutaman virheen, mutta ajoin hyvällä rytmillä. Se, että ajan samaa vauhtia maailmanmestarien kanssa, vetää sanattomaksi, Sesks iloitsi.
Klo 12.33: Lapin vauhti takkuaa edelleen. Tappiota Rovanperälle 8,2 sekuntia ja taakse jää tähän mennessä vain auraaja Neuville. Sesks on taas lupaavassa vauhdissa väliajoissa.
– Ei pitoa. Minulla ei ole v***u lainkaan pitoa, mahdollista jousitusongelmaa epäillyt Lappi harmitteli turhautuneena.
Klo 12.25: Rovanperältä vauhdillisesti vain kelvollinen ek. Menee johtoon, mutta vain 0,5 sekunnin erolla Fourmaux'hon, joka ehti ensin alittaa Ogierin ajan.
– Tämä oli ehkä liukkain kaikista pätkistä tähän mennessä. Oli vaikea luottaa autoon. Ei ollut kummoinen pätkä, Rovanperä selvitti.
Klo 12.19: Ogier kampeaakin Tänakin 1,9 sekunnilla maalissa. Ero kaksikon välillä on nyt 6,2 sekuntia Toyota-kuskin eduksi.
– Pätkä meni meiltä ihan kohtuullisesti, mutta tulemme varmasti menettämään aikaa (Rovanperään nähden), Ogier kommentoi.
Klo 12.16: Tänak menee 2,3 sekunnilla Evansin edelle. Ainakin Ogier on taipumassa virolaiselle niukasti väliajoissa. Rovanperä on reilussa 4 kilometrissä 0,3 sekunnin marginaalilla keulilla.
– En pysty vieläkään ajamaan normaalilla rytmillä. Tien pinta elää, ja auton balanssi vaihtelee pätkillä, Tänak kommentoi.
Klo 12.13: Evans alittaa 7,4 sekunnilla Neuvillen ajan. Tänak on tulossa muutamalla sekunnilla keulaan väliaikojen perusteella.
Klo 12.10: Vaikka tappiota tulee edelleen, asiantuntija Riku Tahko arvioi Neuvillen ajavan nyt hieman paremmin kuin edellisellä ek:lla, jonka jälkeen hän oli äärimmäisen turhautunut.
– En tiedä, mitä sanoa. Teemme kaiken, mitä pystymme, Neuville kommentoi hyvin vähäsanaisesti maalissa.
Klo 12.06: Evans on 0,5 sekuntia Neuvillen edellä reilussa 4 kilometrissä.
Klo 12.01: Ja kisa jatkuu 4. erikoiskokeella. Tämä on viimeinen pätkä ennen kello 13.50 käynnistyvää rengashuoltoa.
EK3 Tukums 1 (27,56 km)
Klo 11.44: WRC2-luokassa Oliver Solberg ajoi Skodalla 5,5 sekunnin pohjat ennen Toyotan Mikko Heikkilää. Kaksikon välinen ero kokonaistilanteessa on nyt 18,4 sekuntia ruotsalaisen hyväksi. Sami Pajari (+27,0) on neljäntenä ja Emil Lindholm (+32,7) viidentenä.
Klo 11.36: Tässä vielä Sesksin tunnelmat maalissa upean ek-voiton jälkeen.
1:47
Klo 11.31: Alla ek:n tulokset WRC-kuskien osalta.
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika/ero |
1. | Martins Sesks | M-Sport | 13.40,0 |
2. | Kalle Rovanperä | Toyota | +1,6 |
3. | Ott Tänak | Hyundai | +3,5 |
4. | Sébastien Ogier | Toyota | +4,6 |
5. | Takamoto Katsuta | Toyota | +8,9 |
6. | Elfyn Evans | Toyota | +11,7 |
7. | Adrien Fourmaux | M-Sport | +12,1 |
8. | Esapekka Lappi | Hyundai | +12,7 |
9. | Grégoire Munster | M-Sport | +14,4 |
10. | Thierry Neuville | Hyundai | +23,6 |
Klo 11.27: Sensaatiokuski Martins Sesks ajaa uransa ensimmäisen pohja-ajan MM-rallissa! Ja kyseessä on siis latvialaisen uran kolmas ek täydellä WRC-autolla. Puolassa hän ajoi ilman hybridiyksikköä.
Ero Rovanperään maalissa on 1,6 sekuntia.
– Tämä erikoiskoa, voitimme tämän viime vuonna (EM-rallissa) 16 sekunnilla. Nyt teimme pohjat. Helvetti! Nyt pitää keskittyä uudestaan, tutuilla teillä ajava Sesks riemuitsi maalissa.
Klo 11.22: Lappi jää Rovanperästä 11,1 sekuntia. Ei kummoista vauhtia suomalaiselta, joka on vielä hyvällä lähtöpaikalla.
– Ajaminen tuntuu karmealta koko ajan. En tiedä miksi. Minulla ei ole luottamusta pitoon, mikä tekee asioista vaikeita, Lappi selvitti.
Klo 11.20: Sesks tulee sensaatiomaista vauhtia! Hän on reilulla sekunnilla jopa Rovanperän edellä pätkän puolivälissä.
Klo 11.16: Rovanperä kiinni kolmanteen peräkkäiseen pohja-aikaan 1,9 sekunnin erolla Tänakiin. Väliaikojen perusteella näyttää siltä, että suomalaisen pätkäpohja kestää.
– Ihan kiva erikoiskoe, mutta tuntuma ajamiseen ei ollut kummoinen. Auton tasapaino ei ollut vielä kunnossa, enkä pystynyt yrittämään vielä kunnon aikaa. Saamme lähtöpaikasta hyötyä, Rovanperä kommentoi.
Klo 11.14: Lappi on pätkän puolivälissä 5,3 sekuntia Tänakia jäljessä.
Klo 11.10: Ogier jää Tänakista 1,1 sekuntia. Rovanperä on väliajoissa hieman Tänakia nopeampi.
– Tein yhden virheen shikaanissa, mutta pätkä oli ihan ok, Ogier selvitti.
Klo 11.07: Tänakin vauhti oli huimaa, mutta virolainen ei ole tyytyväinen. Hän menee Evansin ajan alle 8,2 sekunnilla.
– Rytmi ei ollut vielä hyvä, eikä luottamus autoon ole vielä kohdallaan, Tänak kommentoi.
Klo 11.05: Evans lyö Neuvillen 11,9 sekunnilla. Väliaikojen perusteella Tänak pitää tällä hetkellä kovinta kyytiä, jopa yli Rovanperän.
Klo 11.01: Neuville puhaltalee turhautuneen näköisenä maalissa.
– Tulet näkemään sen muiden ajoista aivan varmasti, Neuville töksäytti kysymykseen siitä, miten paljon auraaminen kostautuu.
Klo 10.57: Väliaikojen perusteella Neuville tulee häviämään ek:n kärjelle yli 30 sekuntia. Auraajan rooli kostautuu nyt rajusti. Jopa Tänak on lyömässä Neuville noin sekunnilla kilometriä kohden.
Klo 10.52: Ikävä suomalaisuutinen WRC2:n puolelta: Hyundain Teemu Suninen on joutunut keskeyttämään. Autossa oli eilisen ek:n jäljiltä ohjaustehostinvika.
Klo 10.51: Evans on aloittanut 0,9 sekuntia Neuvilleä nopeammin ensimmäiseen väliaikaan.
Klo 10.45: Ja homma jatkuu nopeasti! Neuville matkaan 3. erikoiskokeelle.
EK2 Milzkane 1 (4,99 km)
Klo 10.39: Myös WRC2-luokassa on saatu ensimaistiaiset perjantaivauhdista. Oliver Solberg on pitänyt kovinta kyytiä, Josh McErlean on toinen (+0,5). Gus Greensmith on 2,4 ja Sami Pajari 2,5 sekuntia ruotsalaista hitaampi.
Klo 10.35: Alla ek:n tulokset WRC-kuskien osalta.
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika/ero |
1. | Kalle Rovanperä | Toyota | 2.31,8 |
2. | Sébastien Ogier | Toyota | +1,3 |
3. | Takamoto Katsuta | Toyota | +1,7 |
4. | Martins Sesks | M-Sport | +2,0 |
5. | Esapekka Lappi | Hyundai | +2,7 |
6. | Adrien Fourmaux | M-Sport | +2,9 |
7. | Elfyn Evans | Toyota | +3,0 |
8. | Ott Tänak | Hyundai | +3,2 |
9. | Thierry Neuville | Hyundai | +5,0 |
10. | Grégoire Munster | M-Sport | +5,9 |
Klo 10.30: M-Sportin Martins Sesks avaa päivän lupaavasti. Hän jää Rovanperästä 2,0 sekuntia ja joukon neljänneksi nopein.
– Aamu piti aloittaa hieman varovaisemmin, sillä tämä auto on niin pirun nopea, ensi kertaa täydellä WRC-autolla kurvaileva Sesks kommentoi.
Klo 10.25: Esapekka Lappi ottaa 2,7 sekuntia tappiota Rovanperään nähden.
– (Luotto) on kohtalaisen hyvä, mutta pitoon on vaikea luottaa. Luisut ovat pitkiä enkä voi oikein luottaa mekaaniseen pitoon. Se tekee siitä vaikeaa, mutta luulen, että se on sama kaikille.
Klo 10.22: Katsuta tulee myös hyvin. Jää 1,7 sekuntia Kallesta. Toyotat ovat tulleet pirteästi aamuun.
– Pientä yliohjausta oli. Auto on hyvä. Pieniä säätöjä tarvitaan seuraavalle pitemmälle pätkälle, mutta kaikki on muuten hyvin.
Klo 10.19: Rovanperä ottaa 1,3 sekuntia Ogierin pohja-ajasta pois!
– Aika nautinnollinen pätkä. Tänään tie taitaa putsaantua aika paljon, joten katsotaan, kuinka nopeita takaa tulevat jätkät voivat olla. Okei startti.
Klo 10.15: Fourmaux toiseksi, 1,6 sekuntia Ogierista ja kymmenyksellä Evansin edelle.
Klo 10.12: Sebastien Ogier käy jo ojan pientareella kallellaan. Ja perään toinen täpärä pelastus! Mutta maalissa hän on 1,7 sekuntia Evansia nopeampi.
– Tiesin, että tuo mutka on tiukka, mutta yritin aloittaa aggressiivisesti. Menin vähän leveäksi siinä. Läheltä piti -tilanteita tulee varmasti, Ogier sanoi.
1:15
Klo 10.09: Tänak häviää Evansille niukat kaksi kymmenystä.
– Vähän hakemista siellä ja täällä. Ei täyttä luottoa, mutta yritämme parhaamme. Askel askeleelta.
Klo 10.06: Evans ajaa pätkän kaksi sekuntia Neuvillea nopeammin.
– Aika liukasta oli. Auto luisui paikoin enemmän kuin olisimme halunneet, mutta se johtuu olosuhteista ja pitää vain sopeutua niihin. Auto oli ok, nuotit vähän siinä ja siinä.
Klo 10.04: Neuville maalissa.
– Se oli itse asiassa aika pölyinen. En tiedä, paljonko se vaikuttaa, mutta joidenkin mutkien ulostulot olivat todella liukkaita. Vauhtini oli aika hidasta alkuun, joten nopeutin vähän rytmiäni. Ei ollut täydellinen pätkä, mutta se oli ok.
Klo 10.00: Päivän avaus-ek käyntiin! Neuville kaasuttelee ensimmäisenä soratielle.
Ennakointi
Klo 9.58: Hyundain Esapekka Lappi hävisi torstain avaus-ek:lla peräti 10,6 sekuntia,
– Meillä oli testattu, että kovat renkaat olisivat parhaat. Eivät olleet, Lappi naurahti MTV Urheilulle aamun rengashuollossa.
Klo 9.56: Kisan johtaja Rovanperä on valmiina päivään, yön ikävästä käänteestä huolimatta.
– Ihan hyvillä fiiliksillä päivään. Itikat piinasivat perhana viime yönä, Rovanperä letkautti hymyillen MTV Urheilulle aamun rengashuollon yhteydessä.
Klo 9.51: Rovanperä totesi eilisen testi-ek:n jälkeen, ettei auto tuntunut kovin lupaavalta, mutta Toyotalla on vielä pari juttua, joita he voivat muuttaa perjantaille.
– Tuntuisi oudolta, että tilanne muuttuisi noin dramaattisesti, kun kuitenkin Puolassa meni hyvin, eivätkä olosuhteet niin erilaiset nyt ole, MTV Urheilun asiantuntija Riku Tahko kommentoi studiossa 2. erikoiskokeen alla.
Klo 9.28: Päivän ohjelma ei noudata aivan tyypillistä MM-rallin linjaa, sillä erikoiskokeista vain kaksi ajetaan kahteen kertaan. Lisäksi ohjelmassa on kolme erillistä pätkää.
Ennakkoon ajateltuna varsinkin kärjessä starttaavat autot kärsivät tästä. Sääennusteiden mukaan Liepajan alueelle on tänään luvassa pelkkää auringonpaistetta ja noin 20 lämpöastetta.
Klo 9.17: Tervetuloa mukaan ralliseurantaan! Kerrataan ensimmäiseksi eilisiltana ajetun 1. erikoiskokeen tapahtumia.
Rovanperä oli siis 11,13 kilometrin pitkän pätkän nopein 2,4 sekunnin erolla Neuvilleen ja tallitoveriinsa Sébastien Ogieriin. Dramatiikkaakin nähtiin, sillä Hyundain Ott Tänak törmäsi rengasesteeseen ja menetti kaikkiaan vajaat kuusi sekuntia Rovanperään nähden (videot alla).
Muusta suomalaisrintamasta Hyundain Rally2-autolla kilpaileva Teemu Suninen kärsi ohjaustehostinviasta. Suninen ja hänen kartturinsa Mikko Markkula saavat perjantaiaamun rengashuollossa 15 minuuttia aikaa korjata vuotovikaa autosta löytyvillä työkaluilla ja osilla.
1:02
1:46