Toyotan Kalle Rovanperä johtaa kotikisaansa perjantain erikoiskokeiden jälkeen, mutta tallikaverit Elfyn Evans ja Sébastien Ogier pitävät kilpailun tiukkana. Molemmat ovat kymmenen erikoiskokeen jälkeen alle kymmenen sekunnin päässä suomalaisesta.
LUE MYÖS: Näin rallin perjantaipäivä eteni – MTV seurasi
LUE MYÖS: Tähän ulosajoon päättyi Esapekka Lapin matka – kartturi lähetti lohduttoman radioviestin
Rovanperä teki perjantain yhdeksälle erikoiskokeelle neljä pohja-aikaa. Iltapäivän kahden ensimmäisen pätkän jälkeen näytti siltä, että hallitseva maailmanmestari menisi menojaan, mutta asetelma tasoittui päivän loppua kohden.
Ero Evansiin on tasan kahdeksan ja Ogieriin 8,6 sekuntia.
–Aamun lenkki oli vähän heikko. Lähtöpaikka vaikutti enemmän kuin odotimme sen vaikuttavan. Auton säätöjen kanssa tehtiin aika isoja muutoksia iltapäivään, niin löytyi paljon parempi fiilis. Kun säädöt olisivat olleet paremmat, veikkaan, että olisin pystynyt ottamaan sekunteja sieltä aamupäivästä, Rovanperä kertasi päivän päätteeksi.
Metsäpätkistä Rovanperälle vaikeimmaksi osoittautui legendaarinen Myhinpää, pätkä, jolla hän keskeytti viime vuonna kärkipaikalta.
– Viime vuonna oli vähän sama homma, että auto autolta vähän hidastui se tie. Nytkin näytti, että se olisi hidastunut jonkun verran. Ja tietenkin se alkoi sataa kärjen jälkeen, niin vaikuttaahan sekin nyt jotakin sitten.
Kaiken kaikkiaan perjantain suoritus oli plusmerkkinen.
– Aika ongelmaton päivä.
Ralli jatkuu lauantaina kuuden erikoiskokeen merkeissä. Ek-kilometreillä (144,22) mitattuna kyseessä on rallin pisin päivä.