Kallion pyörässä tapahtui kehitystä sateesta huolimatta

Mika Kallio Jerezin testeissä keskiviikkona.
Mika Kallio Jerezin testeissä keskiviikkona.
Julkaistu 19.03.2015 22:04

MTV SPORT - STT

Ratamoottoripyöräilyn Moto2-luokan talvitestit päättyivät epävakaissa oloissa torstaina Espanjan Jerezissä. Sateinen sää oli Jerezissä kuljettajien riesana koko kolmipäiväisen testijakson.

Italtrans-tiimiin liittynyt Mika Kallio oli kuitenkin suhteellisen tyytyväinen omiin kierroksiinsa, sillä hän tunsi pyörän kehittyvän edelleen oikeaan suuntaan.

- Täydessä vesikelissä nämä päivät on taas ajettu, mutta saimme silti tärkeitä kilsoja alle. Tuntuma pyörään ja ajamiseen on nyt ihan hyvä. Täytyy kuitenkin muistaa, että ajoimme sadekelin säädöillä, joissa on iso ero kuivan kelin säätöihin, Kallio kertoi tiedotteessaan.

MM-sarja alkaa Qatarin kilpailussa 26.-29. maaliskuuta. Haastavasta testikaudesta huolimatta Kallio suuntaa sinne levollisena.

- Tärkeintä on saada lisää kilometrejä alle ja sitä kautta oma ajaminen ja vauhti kohdalleen.  

Tuoreimmat aiheesta

MotoGP