Kanadan historiallisen paha metsäpalosavu vyöryy Atlantin yli Eurooppaan – katso video

0:46img
Katso video: Savusumu peitti Espanjan Vigon kaupungin alleen ja näky on kuin videopelistä
Julkaistu 29.06.2023 12:59
Toimittajan kuva

Maiju Kettunen

maiju.kettunen@mtv.fi

Kanadan metsäpaloista aiheutunut savu on peittänyt alleen laajoja alueita maassa kesäkuun aikana. Nyt metsäpaloista syntynyt savu on ylittänyt Pohjois-Atlantin.

Videolle tallentui näky taivaasta Vigon kaupungissa Espanjassa 26. kesäkuuta, kun paksu savu värjäsi taivaan erikoisen väriseksi. Videolla näkyy, kuinka paksu savu on havaittavissa myös päiväsaikaan.

Myös muissa Euroopan kaupungeissa on tällä viikolla odotettavissa sameita taivaita ja erikoisen värisiä auringonlaskuja.

Aiemmin kesäkuussa savu peitti alleen New Yorkin ja Toronton kaupungit värjäten horisontin oranssiksi.

Kanadassa kuluvan vuoden metsäpalokausi on ollut historian pahin. Itä- ja Länsi-Kanadassa palot ovat roihunneet jopa 76 000 neliökilometrin laajuudella. Kanadan paloturvallisuuskeskuksen mukaan tuho on laajempi kuin vuosina 2016, 2019, 2020 ja 2022 yhteensä.

Ilmanlaadun seurantapalvelu EU:n Copernicus Atmospheric Monitoring Servicen mukaan Kanadassa riehuvat metsäpalot ovat päästäneet jopa 160 miljoonaa tonnia hiilidioksidia ilmaan, mikä on ennätysmäärä.

Kanadan metsäpalokausi huipentuu yleensä heinäkuun lopussa tai elokuussa. Päästöt jatkavat kasvuaan koko kesän ajan.

Lähde: Reuters

Lue myös: Kanadan maastopalot verhosivat New Yorkin savusumuun

Metsäpalot peittivät Kanadan Montrealin savuun – Kaupungin ilmanlaatu julistettiin maailman saastuneimmaksi

Kandassa riehuu jo 200 maastopaloa

Tuoreimmat aiheesta

Metsäpalot