Suomea edustava huippuohjastaja Mika Forss on kahden kisapäivän ja yhdeksän osalähdön jälkeen maailmanmestaruuskilpailujen johtonimi. Ensimmäinen vierailu Pohjois-Amerikassa on ollut kiireinen ja hevospainotteinen myös kilpailutapahtumien ulkopuolella.
– Ohjelmaa on ollut ihan hirveästi ja taitaa olla reissun loppuun saakka. Koko ajan istutaan bussissa tai lentokoneessa, ruokapöydässä, sitten bussissa ja välillä kahvipöydässä. Kilpailujen lisäksi hevosia on tullut katseltua paikallisille farmeille järjestetyillä vierailuilla, Mika Forss paljastaa.
– Vieraanvaraisuudestahan se kielii, ja oli hienoa nähdä livenä esimerkiksi kuuluisa siitosori Kadabra. Silti vapaa-aikaakin olisi voinut olla mukavaa viettää. Nyt taitaa turistikohteiden ja nähtävyyksien kierteleminen golfaamisesta puhumattakaan jäädä haaveeksi.
Onneksi kilpailutapahtumat ovat itsessään tarjonneet roppakaupalla positiivisia Kanada-elämyksiä jo kahden MM-kisapäivän jälkeen. Avauspäivän maksimisijoitukset veivät sijalle viisi, ja eilisen maaginen kolmen voiton ilta kiidätti suomalaiskuskin kärkeen.
– Ei niitä yksittäisiä huippuhetkiä varmaan sillä tavalla osaa vielä arvostaa, kun kaikki jännitys kohdistuu tällä hetkellä kokonaiskilpailuun. Eikä se ole vielä edes puolessa välissä, Forss muistuttaa.
– Tietynlainen nauttiminen on ilman muuta paikallaan ihan jokaisen onnistumisen jälkeen, mutta jokainen päivä lähtee nollasta liikkeelle. Sama se on kotimaankin kisoissa, vaikka kuinka olisi ammattilainen. Uusi päivä vaatii aina alkuun uudet onnistumiset, että pääsee kunnon flow-tilaan.
Ravia ja peitsiä
Ohjastajien maailmanmestaruuskilpailut koostuvat yhteensä 22 osalähdöstä, jotka ajetaan sekä ravureilla että peitsareilla. Raviaskellajissa hevosella liikkuvat ristikkäiset jalat, kun taas peitsarit liikuttavat saman puolen jalkoja edestakaisin samaan tahtiin kameleiden lailla.
– Jos ei ole koskaan istunut hevosen kärryillä, niin sitä tuskin huomaa meneekö hevonen ravia vai peitsiä. Toisaalta hyvän hevosen tuntee ohjaksiin aina, oli askellaji mikä tahansa, Mika Forss alustaa.
– Ravureihin verrattuna peitsareiden askellus on harvempaa ja vauhti karvan verran kovempaa. Rytminvaihtokyky ei ole kummoinen, eli viimeisessä kaarteessakaan ei auta enää pussitella. Peitsarilla ajaminen on vähän niin kuin automaattivaihteisella varastetulla mopolla päästäisi, melko simppeliä ja samaa tahtia koko ajan, hän vertaa leikkisästi.
Ensimmäistä kertaa elämässään Pohjois-Amerikassa vieraileva huippuohjastaja ei ole kokenut kummoista kulttuurishokkia, vaikka eroja kotimaan raveihin onkin jo ajokkien askelluksen myötä.
– Kaiken kaikkiaan kilpaileminen on kovin samanlaista kuin kaksi vuotta sitten Australian MM-kisoissa. Ajaminen on melko siistiä, ja hevoset ovat sekä ravureita että peitsareita, Forss kuvailee.
– Sen sijaan käsiohjelman lukeminen on vielä harjoituksen alla. Muutenkin uusien hevosten kanssa on lähinnä taustajoukkojen kommenttien ja oman näppituntuman varassa, kun niitä tai niiden aiempia esityksiä ja vastuksia ei tunne yhtään.
Niinpä tuleviin kolmannen kilpailurupeaman eli tiistain ja keskiviikon välisen yön mittelöihin Forss suuntaa samalla tavalla positiivisen odottavaisin mielin kuin aiempiinkin osalähtöihin.
– Tämä on mielestäni kilvanajoa rennoimmillaan ja parhaimmillaan. Ei ole mitään häiriötekijöitä tai ulkoisia asioita kuormittamassa mieltä, kuten suosikkiasema suurkilpailussa. On tunnettava hevosen vire ohjaksiin ja reagoitava kilpailutapahtumiin. Sitten vain toivotaan parasta.