IMF on CNN:n mukaan laskenut maailmantalouden kasvuennustettaan seuraavien kahden vuoden osalta.
Valuuttarahasto vertaa Ukrainan sodan heijastevaikutuksia ”maanjäristykseen”.
– Sodan taloudelliset vaikutukset leviävät kauas, IMF kertoi viimeisimmässä ennusteessaan.
IMF:n mukaan talous kasvaa 3,6 prosenttia vuosina 2022 ja 2023, kun vielä 2021 vastaava luku oli 6,1 prosenttia.
Ennusteessa oletetaan, että sota rajoittuu Ukrainaan, ja että tulevat talouspakotteet Venäjää kohtaan eivät kohdistu sen valtavaan energiasektoriin. Lisäksi koronapandemian vaikutukset jatkavat hiipumista.
IMF:n mukaan meneillään oleva konflikti Euroopassa osuu pahiten Ukrainaan ja Venäjään.
Ukrainan talouden odotetaan kutistuvan tänä vuonna 35 prosenttia, kun Venäjän osalta laskua olisi 8,5 prosenttia.
Ukrainan sota on johtanut sähkön ja muiden hyödykkeiden hintojen räjähdysmäiseen nousuun ja tuotantoketjujen ongelmiin, joka puolestaan viitannee sitkeämpään inflaatioon. Näin ollen vaikutukset tuntuvat joka puolella.