Koronatartunnan saanut kansanedustaja on Katri Kulmuni

AOP, Katri Kulmuni, keskusta
Kimmo Brandt/Compic-Photos Oy/All Over Press
Julkaistu 14.05.2021 10:49(Päivitetty 14.05.2021 11:50)

MTV UUTISET – NOORA KNAPP – STT

Eduskuntatiedotus kertoo, että kansanedustajalla on tänään todettu koronatartunta. Kansanedustaja on Katri Kulmuni.

Eduskunnasta viestitettiin aiemmin, että tartunnan saanut edustaja ei ole osallistunut eduskuntatyöhön tai käynyt eduskunnassa niin, että hän olisi voinut tartuttaa siellä muita.

– Hän on pyytänyt, että nimeä ei julkaista. Se on terveystieto. Voi olla, että omalla tahdillaan julkaisee tai sitten ei, hallintojohtaja Pertti Rauhio eduskunnasta kertoo MTV Uutisille aamupäivällä.

Nyt lupa nimen julkistamiseen kuitenkin annettiin.

– Eduskunnassa pystyy olla etätöissä, mutta sen tarkemmin olosuhteista ei ole tarpeen sanoa, Rauhio lisää.

Koronapandemian aikana kansanedustajilla on todettu muutamia koronatartuntoja.

Tartunnan ovat aiemmin saaneet ainakin Eeva-Johanna Eloranta (sd.), Joonas Könttä (kesk.), Arto Satonen (kok.) sekä Tom Packalén (ps.).

8:10img

Tällainen on pääkaupunkiseudun koronatilanne - vieläkö rajat vuotavat?

Lue myös: MTV seuraa koronatilannetta: Rokotteen ensimmäisen annoksen on saanut kotimaassa yli 36 prosenttia väestöstä

Tuoreimmat aiheesta

Eduskunta