"Paska osuu omalle kohdalle" – t-paitakohun keskellä oleva kansanedustaja Jessi Jokelainen lähettää viestin kaikille

0:29img
"Naisten paikka ei ole eduskunnassa" – kansanedustaja Jessi Jokelainen lukee häntä koskevia someviestejä.
Julkaistu 27.10.2024 06:42
Toimittajan kuva
Katariina Taleva

katariina.taleva@mtv.fi

Kansanedustaja Jessi Jokelaisella (vas.) on viesti kaikille, sekä häirintää kokeneille että vihaviestien lähettäjille.

– Jos naisena haluaisin säästyä kaikelta häirinnältä, pitäisi olla vain kotona ja hiljaa, toteaa kansanedustaja Jessi Jokelainen (vas.) MTV Uutisten haastattelussa.

Jokelainen on ollut viime viikot valokeilassa – vaatteidensa takia. 

Hän sai eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon kautta alkusyksystä kansalaispalautetta pukeutumisestaan täysistunnossa. Jokelaisella oli päällään valkoinen t-paita, jota ei palautteen mukaan pidetty sopivana ja eduskunnan pukukoodin mukaisena.

"Naisten paikka ei ole eduskunnassa. Arvot kunniaan." 

Nyt Jokelaista kommentoidaan tällä tavalla sosiaalisessa mediassa.

"Jossain vaiheessa osuu omalle kohdalle"

Oikeastaan Jokelainen ei haluaisi puhua omasta tapauksestaan tai saamistaan viesteistä, vaan häirinnästä ilmiönä. Siitä, miten häirintää käytetään erityisesti vallassa olevien naisten pienentämiseen.  

– Valkoinen, täysin neutraali t-paitani on saanut mahdottomat mittasuhteet, Jokelainen toteaa nyt.

Jokelainen sanoo tehneensä alkuperäisen julkaisun Instagramin tarinat-osioon itseironiseen sävyyn.

– Olisin kuvitellut mahdollisen ojennuksen tulevan ihan jostain muusta vaatteesta kuin valkoisesta t-paidasta, Jokelainen kertoo.

Instagram-kuvassaan Jokelainen poseerasi eduskunnassa päällä olleen t-paita päällä ja kirjoitti oheen esimerkiksi  "tällainen paita ei sitten istuntosalissa käy laatuun" ja " Täähän on tylsää. Mää sain huomautuksen kokovalkoisesta paidasta enkä esim. jostain pakaran mittaisesta glitterliuhakkeesta". 

Jokelaisen kuvan myötä asia nousi uutiseksi mediaan, ja näin käynnistyi keskustelu muun muassa sopivasta pukeutumisesta eduskunnassa.

Lue myös: Oliko valkoinen t-paita huono vaatevalinta eduskunnassa? Tapakouluttaja: "Yleensä kannattaa mennä mieluummin yli kuin ali" 

Mutta sosiaalisessa mediassa keskustelu kääntyi Jokelaisen ulkonäköön. Viestien määrä lisääntyi mediahuomion myötä. Niitä tulee Jokelaiselle edelleen. 

Jessi Jokelainen

Jessi Jokelainen nousi eduskuntaan varasijalta, kun vasemmistoliiton Merja Kyllönen valittiin EU-parlamenttiin.

– Jotkut ihmiset ovat vaatineet jopa henkilökohtaista anteeksipyyntöä tästä teosta, ihan kuin olisin tehnyt jotain rikollista. Ei minun tehtäväni täällä talossa ole pyydellä anteeksi tavallista vaatettani, vaan tehdä politiikkaa niin, että voin katsoa itseäni peilistäni joka päivä, Jokelainen toteaa.

Jokelainen kertoo, että on saanut tukea pidempään kansanedustajina toimineilta naisilta sekä sosiaalisen median kautta aivan tavallisilta naisilta. 

Sosiaalisen median kautta tulevasta häirinnästä on puhuttu pitkään, ja Jokelainen tietää, ettei hänen tapauksensa ole ainutlaatuinen.

– Ihan fakta on varsinkin yhteiskunnallisesti vaikuttavien naisten keskuudessa, että jossain vaiheessa se paska osuu omalle kohdalle ja jotenkin se pitää vain sietää, Jokelainen toteaa ja huokaa.

Lue myös: Kommentti: Jessi Jokelainen tietää, että hänen saamansa häirintäviestit eivät ole erityisiä – ja se tekee asian surullisemmaksi

Mutta pitääkö vain sietää?

Vihapuheen vaikutusta päätöksentekoon on myös tutkittu.

Myös valtioneuvoston vuonna 2019 tilaaman tutkimuksen mukaan päättäjiin kohdistuva vihapuhe on kasvava ongelma. 

Tutkimuksen mukaan lähes puolet eduskunnassa työskentelevistä on kohdannut työhönsä liittyvää vihapuhetta. 

Julkiset sosiaalisessa mediassa julkaistut viestit ovat yleisin kanava vihapuheeseen, ja tutkimuksen mukaan erityisesti nuoret naiset ja rodullistetut päättäjät saivat eniten vakavia uhkauksia.

Jokelainen nostaa esille, että hänen t-paitaansa liittyvässä keskustelussa ja siihen liittyvässä uutisoinnissa on ollut "syyllistämisen narratiivia".

– Eli se, että mitä minulla oli päällä ja mistä luulet, että tämä johtuu. Jos tästä lähdetään, niin johtopäätöshän on se, että naisen pitäisi vain maata hiljaa kotona verhot kiinni ja olla tekemättä mitään. 

– Kaikkien pitää pystyä osallistumaan yhteiskuntaan ja päätöksentekoon, Jokelainen toteaa.

Jessi Jokelainen 3

"Kritiikkiä ei ole se, että haukkuu toista huoraksi vaatteiden perusteella".

Jatkuvasta häirinnästä puhuminen voi johtaa siihen, että näkyviin ja vaikuttaviin rooleihin yhteiskunnassa ei hakeudu naisia. 

Jokelaisesta on tärkeää pitää huolta siitä, että häirintää ja vihapuhetta ei normalisoida. Kenenkään ei pitäisi kyynistyä tai kovettaa itseään liikaa kokemansa häirinnän takia.

– Varsinkaan poliitikkona en halua, että kyynistyn työlleni tai että lopettaisin asioihin vaikuttamisen tai suoraan puhumisen häirinnän takia. Häirintäviestien lähettäjät haluavat juuri tätä.

Jokelaisen mielestä hänen saamistansa viesteistä on tullut selväksi, että joillain on täysin vääristynyt käsitys kritiikistä. Jokelaiselta on kysytty, miksi hän ei pysty vastaanottamaan kritiikkiä.

– Kritiikkiä ei ole se, että haukkuu toista huoraksi vaatteiden perusteella. Minusta kyse pitäisi enemmän olla siitä, miten me poliitikot puheillamme ja teoillamme toimimme. 

"Nuoret eivät kasva tyhjiössä"

Jokelainen kertoo saaneensa viestejä sosiaalisessa mediassa miehiltä, jotka väittävät hänen keksineen viestit itse.

– Viestit ovat siellä ihan kaikkien luettavissa, ja sadat naiset tunnistavat tämän ongelman, mutta osan mielestä olen keksinyt saamani viestit päästäni, Jokelainen sanoo.

Erityisen huolissaan Jokelainen on siitä, millaisen vaikutelman aikuisten miesten käyttäytyminen sosiaalisessa mediassa antaa nuoremmille sukupolville. 

Jokelainen on ammatiltaan opettaja, joten hän tietää, että lapset ja nuoret ottavat aikuisten käyttäytymisestä, myös some-käyttäytymisestä, mallia. 

Hän nostaakin esille, että myös aikuisten käyttäytymiseen pitäisi kiinnittää huomiota, jos lasten ja nuorten käytökseen halutaan muutosta.

– On tekopyhää puhua nuorten kiusaamisesta sosiaalisessa mediassa tai koulussa tai heidän puhelimen käytöstään, jos aikuiset itse eivät osaa käyttäytyä ja antavat tällaisia esimerkkejä. Nuoret eivät kasva missään tyhjiössä, vaan he ottavat mallia aikuisista kaikessa. 

– Kun aikuiset miehet huorittelevat naisia internetissä julkisesti, se antaa nuorille viestin, että tämä on hyväksyttävää, hän toteaa.

Lue myös: MTV Uutiset kohtasi yli 200 lasta, jotta me kaikki ymmärtäisimme, mitä he oikeasti näkevät somessa

Vallan linnake vai kulissien ylläpitoa?

Moni kokee Jokelaisen loukanneen eduskuntaa instituutiona valkoisella t-paidallaan.

Jokelaisella ei ole suoraa mielipidettä siitä, pitäisikö eduskunnan pukukoodia muuttaa. 

Hän kuitenkin pohtii sitä ristiriitaa, että toisaalta vallan symboleista ja kulisseista halutaan pitää kiinni, mutta toisaalta tuoda poliitikkoja lähemmäs tavallista ihmistä.

– Toisaalta kansalaiset haluavat ilmeisesti kynsin ja hampain pitää kiinni vallan kulisseista puolustamalla talon pylväitä tai poliitikkojen pukukoodia, mutta samalla kritisoidaan sitä, että poliitikot eivät ymmärrä tavallisia ihmisiä ja pistävät itsensä asioiden yläpuolelle, Jokelainen huomauttaa.

Viesti kaikille

Jokelainen haluaa kaikkien häirintää kokevien ihmisten ymmärtävän, etteivät he ole yksin kokemuksensa kanssa. 

– Häirintä on osa yhteiskuntaamme, mikä on järkyttävää, mutta ei henkilökohtaista. Niille, jotka kokevat häirintää missä tahansa haluaisin sanoa, että häpeä ei ole sinun. On tärkeää muistaa, että häirintä ei vaikuta sinun ihmisarvoosi eikä kerro sinusta mitään, Jokelainen sanoo.

Jessi Jokelainen 2

Jokelainen haluaa puhua häirinnästä ilmiönä, jotta asiaa ei hiljaisesti hyväksyttäisi.

Jokelaisella on myös viesti ihmisille, jotka lähettävät häirintäviestejä.

– Sananvapaus ei tarkoita mitään ilman sananvastuuta. Ihmisten pitäisi pystyä ottamaan vastuu sanoistaan ja miettimään, mikä oikeutus heillä on sanoa tiettyjä asioita.

Tuoreimmat aiheesta

Häirintä