Kanye Westin lakimies jättää kohutähden – räppäri ei suostu maksamaan tai puhumaan asianajajalleen

AOP kanye west
Julkaistu 06.07.2024 14:05

Hilla Ojala

hilla.ojala@mtv.fi

Kohuräppäri Kanye Westin asianajaja Brian Brumfield tahtoo jättää työnsä miehen puolustajana. 

Kanye Westiä puolustava asianajaja Brian Brumfield väittää, ettei räppäri suostu maksamaan tai edes puhumaan hänelle.

Brumfieldin mukaan West lopetti hänen työsuhteensa kesäkuun 21. päivänä.

– Syytetty ei suostu puhumaan neuvonantajalle, ja syytetty kieltäytyy myös maksamasta neuvonantajalle, asiakirjoissa lukee.

Brumfield on toiminut Westin puolustajana kanteessa, jossa räppäriä syytetään nimikirjoitusta pyytäneen miehen lyömisestä.

Nimikirjoitusta pyytänyt mies, Justin Polawski ja hänen vaimonsa Tiffany Marshall syyttävät Westiä pahoinpitelystä, tahallisesta henkisen ahdistuksen tuottamisesta sekä huolimattomuudesta väitetyn tapahtuman suhteen.

Polawskin mukaan hän oli pysäyttänyt Westin kadulla pyytääkseen miehen nimmaria Los Angelesissa vuonna 2022, jolloin West oli hyökännyt miehen päälle.

Polawskin mukaan hän oli pyytänyt Westiltä anteeksipyyntöä, jolloin West oli kyseenalaistanut miehen pyynnöt ja lyönyt häntä uudestaan useita kertoja, joka oli johtanut Polawskin loukkaantumiseen.

Polawskin mukaan West käyttäytyi vihamielisesti johtuen räppärin silloisesta meneillään olevasta avioerosta seurapiirijulkkis Kim Kardashianin kanssa.

West on kohdannut muitakin lakiongelmia viime aikoina. Räppärin vaimoa, Bianca Censoria syytetään seksuaalisen sisällön lähettämisestä Yeezyn työntekijöille. Sisältö on syytteen mukaan ollut yhtiön alaikäisten työntekijöiden saatavilla.

Censoria ei ole nimetty syytteessä, vaan Yeezy-yhtiön toiminnasta esitetyt syytteet koskevat pääasiassa Westiä.

Lähde: Page Six

Lue lisää: Kanye Westin vaimoa syytetään pornon lähettämisestä työntekijöille

Tuoreimmat aiheesta

Kanye West