Nykyään Ye-nimeä käyttävä räppäri aiheutti tuoreeltaan myös pahennusta juutalaisvastaiseksi tuomituilla kommenteillaan.
Kiistelty yhdysvaltalaisräppäri Kanye West on viime viikkoina noussut otsikoihin antisemitistiseksi tuomittujen tempausten myötä.
Nykyään nimeä Ye käyttävä räppäri vieraili Yhdysvalloissa sunnuntaina lukuisten ihmisten televisioruuduilla amerikkalaisen jalkapallon NFL:n Super Bowl -loppuottelun mainostauolla.
Oudossa mainoksessaan Ye näytti olevan hammaslääkärin vastaanotolla hampaat mahdollisesti jalokivin kuorrutettuina. Hän kertoi joutuneensa kuvaamaan mainoksen puhelimellaan, koska oli käyttänyt mainokseen tarkoitetut rahat uuteen kimaltavaan purukalustoonsa.
Mainostakin oudommaksi tapauksen kuitenkin teki se, että Ye ohjasi katsojat Yeezy-brändinsä verkkosivuille, joissa oli myynnissä ainoastaan yksi tuote: hakaristipaita.
Asiasta uutisoivat muun muassa viihdelehti Variety ja uutiskanava NBC News.
Varietyn mukaan Yen sivustolla oli ollut ennen mainoksen näyttämistä myynnissä aivan toisenlaisia vaatekappaleita. Sivustolle jonkin aikaa mainoksen esittämisen jälkeen päätynyt tuote oli Varietyn mukaan tiettävästi ollut yllätys myös Super Bowlia esittäneen Fox-kanavan johdolle.
Mainosta ei näytetty koko maan laajuudelta, mutta se nähtiin muun muassa miljoonakaupunki Los Angelesissa.
Lue myös: Bianca Censorin asu järkytti Grammyissa – saattoi rikkoa jopa lakia
Laukoi juutalaisvastaisuuksia, jätti X:n
Ye on herättänyt aiemminkin pahennusta juutalaisvastaisilla puheillaan. Vuonna 2022 hänen puheensa johtivat ongelmiin myös bisnesrintamalla. Urheiluvaatteita ja -varusteita valmistava Adidas lopetti pitkäaikaisen yhteistyönsä Yen kanssa. Myös vaatemerkit Gap ja Balenciaga katkaisivat siteensä häneen.
Billboardin mukaan Yen käyttäjätili viestipalvelu X:ssä jäädytettiin vuoden 2022 lokakuussa. Hän sai sen väliaikaisesti käyttöönsä marraskuussa, mutta tili jäädytettiin myöhemmin samassa kuussa juutalaisvastiaseksi katsotun päivityksen vuoksi. Lopulta hän sai tilin jälleen käyttöönsä vuonna 2023.
Viime viikkoina Ye on jälleen julkaissut lukuisia juutalaisvastaisia päivityksiä. Hän muun muassa sanoi rakastavansa Adolf Hitleriä ja olevansa itse natsi.
Yen tili on ollut olemassa vuodesta 2010, mutta nyt tiliä ei enää näytä olevan. NBC Newsin mukaan ei ollut heti selvää, miksi tili ei ollut enää näkyvissä, mutta Ye kommentoi asiaa itse sunnuntaina kertoen, että "kirjautuu ulos Twitteristä", viitaten nimeen, jolla palvelu tunnettiin ennen kuin miljardööri Elon Musk osti sen.