Kaoottinen tapaus olympiajalkapallossa

Pariisin olympialaisten naisten jalkapalloturnauksessa nähtiin sunnuntai-iltana suorastaan kaoottinen ottelu Australian ja Sambian välillä. Lopputulos kertoo värikkäästä iltamasta: Australia voitti 6–5.

Otteluun jättimäisenä ennakkosuosikkina lähtenyt Australia oli ensimmäisen puoliajan jälkeen pahasti polvillaan. Sambia takoi taukolukemiksi 4–2. 

Piskuinen altavastaaja siirtyi jälkimmäisen 45-minuuttisen alussa jo kolmen maalin johtoon. 5–2-tilanne oli kuitenkin vasta alkua.

Australian nousu alkoi noin tunnin kohdalla. Ero kaveni sambialaisten omalla maalilla ensin kahteen. 78. minuutilla Stephanie Catley toi rangaistuspilkulta aussit jo tasoihin.

Vuoristoratamaisen ottelun ratkaisu syntyi varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. Michelle Heyman nakkasi voittomaalin ja onnistui pitämään Australian jatkohaaveet elossa. Maa oli käytännössä pakkovoiton edessä, sillä se hävisi avausottelunsa Saksalle.

Brittilehti Guardian kuvaili ottelua "näyttäväksi ja epätodelliseksi". Lehti ihmetteli nähtyä hyökkäyspelin tehokkuutta ja toisaalta puolustustoiminnan heikkoutta. 

– Päivä oli hyvin tapahtumarikas. Emme tietenkään halunneet asioiden menevän ihan näin. Mielestäni tapa, jolla voitimme, kertoo paljon joukkueen sydämestä ja hengestä. Emme laskeneet päitämme kertaakaan, tasoitusmaalin tehnyt Australian Stephanie Catley kommentoi. 

Australia kohtaa seuraavaksi lohkon päätösottelussaan USA:n. Jatkohaaveensa menettänyt Sambia pelaa vielä Saksaa vastaan. 

 

Lue myös:

    Uusimmat