Kapteeni nukkui bisnesluokassa kesken kaukolennon, matkustajat huolestuivat – erotettiin luottamustehtävästä

Pakistan International Airlines
Tällä kertaa negatiivista julkisuutta on saanut Pakistan International Airlines -lentoyhtiö.
Julkaistu 09.05.2017 06:48

MTV UUTISET

Lentokoneen kapteenin epäillään ottaneen torkut lentokoneen bisnesluokassa sillä välin, kun harjoittelija ohjasi Pakistan International Airlinesin konetta reitillä Islamabadista Lontooseen.

Tämänhetkisten tietojen mukaan lentäjä siirtyi bisnesluokkaan pian nousun jälkeen, kertoo uutissivusto 7 News

Huolestunut matkustaja kertoi havainnostaan lentokoneen henkilökunnalle. 7 Newsin tietojen mukaan matkustaja koki turvattomuutta kapteenin nukkuessa koneen ollessa 30 000 jalan eli yli yhdeksän kilometrin korkeudessa.

Julkaisun tietojen mukaan kapteeni on toiminut Pakistanin lentäjien liiton puheenjohtajana, mutta hänet on erotettu tehtävästä tutkinnan ajaksi.

Julkaisun mukaan ei ole epätavallista, että kapteeni pitää lyhyitä taukoja pitkien lentojen aikana, mutta yleensä tauot pidetään matkustajien katseiden ulottumattomissa pienessä ohjaamon lähellä sijaitsevassa tilassa.

Viime aikoina lentoyhtiöiden edesottamukset ovat ylittäneet uutiskynnyksen useasti niin Suomessa kuin maailmalla. Negatiivisten juttujen lisäksi kotimaasta on kantautunut myös mukavia uutisia matkustamoista. 

Lue myös 

Amerikkalaiset lentoyhtiöt kiitävät kohusta toiseen: Nyt American Airlinesin stuertin kerrotaan lyöneen naismatkustajaa

MTV uutisoi esimerkiksi huhtikuussa, kuinka siirtolennolle Helsingistä Ouluun matkustajana lähtenyt Finnairin kapteeni sai erikoisen tehtävän lennon aikana, kun hän pääsi huolehtimaan pienistä kaksosvauvoista.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat