Yhdysvalloissa on otettu kiinni 26-vuotias mies, jonka uskotaan matkustaneen salaa American Airlinesin Boeing 737-800 -lentokoneen laskutelinetilassa.
Kone oli saapunut lauantaina Guatemalasta Miamin kansainväliselle lentokentälle, kun äärimmäisen vaarallisen salamatkan tehnyt salamatkustaja havaittiin. Mies kuljetettiin ambulanssilla läheiseen sairaalaan. Aiheesta uutisoi Air Live -sivusto.
Lentokentän työntekijä kuvasi oheisen videon tilanteesta. Tapaus on herättänyt kysymyksiä siitä, miten mies oli ylipäänsä onnistunut piiloutumaan koneeseen ja mitä tapaus kertoo lentoturvallisuudesta.
Yhdysvaltain viranomaiset eivät ole toistaiseksi kommentoineet tapausta. American Airlines on todennut lausunnossaan epämääräisesti, että lennolla tarvittiin viranomaista turvallisuuteen liittyvän asian takia.
Miten laskutelinetilassa voi selvitä matkalentokorkeudessa?
American Airlinesin tapaus herättää kysymyksen siitä, kuinka lentokoneen laskutelinetilassa voi selvitä hengissä korkealla yläilmoissa?
BBC kertoo parin vuoden takaisessa jutussaan, että usein salamatkustajat löydetään laskutelinetilasta menehtyneinä. Laskutelinetilasta voi myös helposti pudota telineiden ollessa alhaalla.
BBC:n mukaan eloonjääneet ovat yleensä olleet nuorehkoja ja lentomatkat keskimääräistä lyhyempiä.
Yhdysvaltain ilmailuviranomaisten mukaan noin joka neljäs lentokoneen salamatkustaja on jäänyt henkiin matkastaan.
Yksi äärimmäinen esimerkki laskutelinetilassa matkustamisesta tapahtui vuonna 1996, kun 23-vuotias Padeep Saini selvisi hengissä lennolta Delhistä Lontooseen. Sainin veli kuoli pudottuaan koneesta sen lähestyttä Heathrow´n lentokenttää.
Laskutelinetila on karu paikka lennon aikana
Lentokoneen laskutelinetilassa matkustaminen on äärimmäisen vaarallista.
BBC kertoo, että tilassa voi murskaantua laskutelineen noustessa ylös. Jos tämä ei koidu kohtaloksi, niin matkan aikana lämpötila laskee jopa -63 asteeseen. 5,5 kilometrin korkeudella happi käy vähiin. 6,7 kilometrin korkeudella salamatkustajan alkaa olla vaikeuksia pysyä tajuissaan veren happipitoisuuden laskiessa.
Yli 10 kilometrin korkeudessa keuhkot alkavat vaatia painetta toimiakseen normaalisti.
Moni salamatkustaja on pudonnut kuolemaansa laskutelinetilan luukun avautuessa, kun kone lähestyy lentokenttää.