Käräjäoikeus kuulee HS:n poliisijutusta syytettyjä

Syytteet koskevat vuonna 2021 julkaistua juttua, jossa kerrottiin poliisin aloittaneen suhteen nuoreen mieheen, johon kohdistunutta seksuaalirikosta oli tutkinut.

Helsingin käräjäoikeudessa jatkuvat tänään kuulemiset, jotka koskevat Helsingin Sanomien vuonna 2021 julkaistusta poliisijutusta nostettuja syytteitä. HS kertoi jutussaan muun muassa, että poliisi aloitti suhteen nuoreen mieheen, johon kohdistunutta seksuaalirikosta oli tutkinut. Jutun mukaan nuori mies oli juuri täyttänyt 18 vuotta ja poliisimies oli häntä yli 20 vuotta vanhempi.

Syyttäjän mukaan HS:n artikkeli oli poliisimiestä halventava ja käsitteli miehen yksityiselämää kärsimystä aiheuttavalla tavalla. Syyttäjä vaatii jutun kirjoittaneelle toimittajalle ja päätoimittaja Antero Mukalle ehdollista vankeutta törkeästä kunnianloukkauksesta ja törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.

Jutun aikaiselle vastaavalle päätoimittajalle Kaius Niemelle vaaditaan sakkorangaistusta päätoimittajarikkomuksesta. Syytetyt kiistävät syytteet.

Poliisimies vaatii syytetyiltä 30 000 euron kärsimyskorvauksia. Häntä kuultiin oikeudessa eilen suljetuin ovin.

Lue myös:

    Uusimmat