Orvoksi jääneen karhunpennun punnitus ikuistettiin tänään ensimmäistä kertaa videolle.
4,5 kuukautta vanhan Aina-karhun elämä on kiinnostanut ihmisiä suuresti viime viikkoina.
Vielä viikko sitten karhunpentua kutsuttiin Penaksi, kunnes Kuusamon suurpetokeskuksen karhuhoitaja Sulo Karjalainen totesi sen tytöksi. Nimi vaihtui Ainaksi.
Viikko sitten Aina painoi noin 3,5 kiloa. Tänään oli aika punnita uudelleen karhunpentu. Muutosta olikin tapahtunut reippaasti, joten suunta on oikea.
– Tällä hetkellä Aina-karhu painaa ainakin viisi kiloa, sanoo Karjalainen.
Karjalaisen oikeana kätenä keskuksessa toimiva karhunhoitaja Pasi Jäntti kertoo MTV Uutisille, että Ainan punnitseminen ei ole helppoa, sillä se ei malta pysyä paikoillaan.
– Meillä on digitaalivaaka, mutta se ei kerkeä reagoida tuohon karhuun.
Lue myös: Karhunpentu-Penalta yllätys, nimi muuttui! Katso videolta, miltä arki orvon pennun kanssa näyttää
Perinteinen vaaka kaivettiin esiin
Tänä aamuna jouduttiin tästä syystä kaivamaan esiin perinteinen vaaka, jonka päälle Aina varovaisesti kiipesi.
– Se kävi siinä kokonaan, mutta sitä kohtaa en saanut kuvattua. Se on ihan vaan sekunnin siinä paikallaan, sanoo Jäntti.
Kasvuvauhti on ollut hyvää, mutta silti karhunpennun kylkiluut tuntuvat edelleen selvästi.
– Sillä raukalla tuntuu vielä ihan selvästi kylkiluut, koska se oli niin laihassa ja heikossa kunnossa.
Ainalle lahjoitus
Suurpetokeskus on saanut Ainalle tarkoitetun lahjoituksen.
– Saimme Tampereelta lahjoituksena maidonkorviketta. Pärjäämme sillä siihen asti, kun se alkaa syömään kiinteätä ruokaa.
Suurpetokeskuksessa on mennyt kaikki hyvin karhunpennun kanssa. Jäntti arvioi, että Aina pääsee syksyllä muiden karhujen joukkoon.
– Käymme sen luona muutaman tunnin välein. Luottamus meitä kohtaan on kasvanut suuresti. Temperamenttinen tyttö se on. Lutusen näköinen, mutta täysverinen peto se vielä on.
Miten Ainan punnitseminen onnistui? Katso ylhäällä olevalta videolta!