Karhunpentu-Penalta yllätys, nimi muuttui! Katso videolta, miltä arki orvon pennun kanssa näyttää

1:29img
Katso videolta, miltä arki Ainan kanssa näyttää.
Julkaistu 11.05.2021 14:46
Toimittajan kuva
Jere Silfsten

jere.silfsten@mtv.fi

Kuusamon suurpetokeskuksessa on ollut kiireinen viikko, kun sinne saapui viime torstaina orvoksi jäänyt karhunpentu.

Sulo Karjalainen nimesi pennun Penaksi, mutta nyt on käynyt ilmi, että se onkin tyttö.

Karjalaisen oikeana kätenä keskuksessa toimiva karhunhoitaja Pasi Jäntti kertoo MTV Uutisille, että uusi nimikin on selvillä.

– Pennun nimi on nyt Aina. Pienten pentujen sukupuolta on vaikea tunnistaa, mutta kyllä tämä tyttö on, vakuuttaa Jäntti.

Löydettiin viime hetkillä

Jäntti kertoo MTV Uutisille karhunpennun olleen heikossa kunnossa, kun se löydettiin erään kodin takapihalta.

– Se olisi elänyt enää arviolta noin vuorokauden ajan. Viime hetkillä löydettiin.

Aina-pentu on näyttänyt hyviä toipumisen merkkejä, sillä hänen painonsa on noussut puoli kiloa. Aina punnittiin eilen uudella vaa´alla, joka käytiin ostamassa Oulusta saakka häntä varten.

– Tällä hetkellä se painaa 3,5 kiloa. Aina juo noin kuusi desiä maidonvastiketta yhdellä kertaa ja ne menevät vauhdilla. Sillä on kova ruokahalu.

Karhunpentu-Ainalla on muitakin merkkejä, jotka kertovat hyvästä toipumisesta.

– Se on ollut pahankurinen. Puraisi minua sormesta niin kovaa, että nahat lähtivät. Se on hyvä merkki, sillä onhan se peto.

Maitoa kuljetettiin linja-autolla

Kaksikolla oli viikonloppuna suurpetokeskuksessa tilanne päällä, sillä pennun maitovarastot olivat loppumaisillaan.

Onneksi Jäntti oli tuolloin Oulussa, missä oli lemmikkieläinliike auki. Jäntti oli käynyt ostamassa sieltä maidonvastiketta pennulle.

– Sulo soitti sunnuntain aamupäivänä, että iltaruokintaan ei riitä evästä. Vein maidonvastikkeet kello kolmen linja-autoon. Sulon ystävät hakivat Kuusamon linja-autoasemalta ruokapaketin ja veivät sen Sulolle.

Miltä arki Kuusamossa näyttää Ainan kanssa? Katso ylhäällä olevalta videolta tuoreimmat touhuilut karhunpennulta!

Lue myös: Pelokas orpo karhunpentu "Pena" pääsi Sulo Karjalaisen hoivaan: "Aluksi se ärisi ja puri" – saa maitoa tuttipullosta kolmen tunnin välein

Tuoreimmat aiheesta

Karhut