Kari Kanala avautuu ”villeistä vuosistaan” – nämä kuvat esittelevät kirkkoherran ennennäkemättömän puolen: "Kokeiltiin aina kaikenlaista"

9:14img
Kari Kanala avautuu villeistä vuosistaan.
Julkaistu 14.09.2021 18:45
Toimittajan kuva

Iriz Silander

iriz.silander@mtv.fi

@iriziriz

Kirkkoherra Kari Kanala avautui Uutisaamussa ”villeistä vuosistaan”.

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasta ensimmäisenä tippunut pari kirkkoherra Kari Kanala ja tanssiopettaja Claudia Ketonen kommentoivat pudotustaan tanssikisasta tiistaina Uutisaamussa.

– Ei tullut yllätyksenä. Olimme molemmilla kerroilla pisteissä toiseksi viimeisiä. Katsotaan, että muut kehittyvät ja me emme, niin kyllä se siinä näkyy, Kanala kertoo.  

Lue myös: Kari Kanala ei jäänyt murehtimaan pudotusta: "Jätin kaiken lattialle, mitä voin jättää"

Pari esitti kauden toisessa livessä cha chan Tom Jonesin Sexbomb-kappaleen kappaleen tahtiin. Villi meininki on poikinut miehelle palautetta.

– Paritanssi on loistava tapa liikkua. Ajattelin, että voisin antaa esimerkkiä siitä, että voi olla kankeampi ja liikkua silti, Kanala kertoo.

Sunnuntain Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa Kanala antoi vihiä 90-luvun ”villeistä vuosista”.

Nyt hän toi Uutisaamuun todistusaineistoa puheidensa jatkoksi. Katso videolta, mistä oikein on kyse!

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa sunnuntaisin klo 19.30. Uutisaamu arkipäivisin MTV3-kanavalla!

Tuoreimmat aiheesta

Uutisaamu