Tulevalla Ensitreffit alttarilla -kaudella ei nähdä asiantuntijana pappi Kari Kanalaa.
Uudistuva Ensitreffit alttarilla -kausi käynnistyy ilman asiantuntijana toiminutta julkkispappi Kari Kanalaa. Hän on ollut mukana kaksi ensimmäistä kautta ja kausilla 6–11. Tulevalla kaudella ei nähdä myöskään psykoterapeutti, seksuaali- ja pariterapeutti Tapani Alasta, joka on ollut mukana kolme viimeisintä kautta.
Kanalalle on ollut etuoikeus olla mukana ohjelmassa jo vuosien ajan.
– Olen katsonut myös ”välikausia”, jolloin en ole ollut asiantuntijana. Tämä on etuoikeus siinä mielessä, että on voinut vaikuttaa erityisen positiivisella tavalla ihmisten elämään. Siihen, että parit voisivat löytää itselleen pysyvän kumppanin. Ihmisiä ei ole yhdistetty ohjelmaa varten, vaan elämää varten, Kanala kertoi MTV Uutisille.
Ohjelman tekemisessä ehdottomasti parasta on Kanalan mielestä rohkeat sinkut, jotka ovat lähteneet mukaan. Kaikkia hyviä hakijoita ei valitettavasti ole voitu valita mukaan, koska on pyritty löytämään juuri toisilleen sopivat parit.
– Sitä on tehty aina sydämellä, ja se on ollut minulle aina todella tärkeä vaihe. Yhtä lailla parasta on olleet kollegat, joiden kanssa tätä on saanut tehdä – nyt viimeisimpinä Hanna (Myllymaa) ja Tapsa. Olen huomannut, että meidän kolmen ajatukset soljuvat hyvin yhteen. Olemme kuin Tupu, Hupu ja Lupu ja jatkamme toistemme puhekuplia. Voisi sanoa, että tässä jutussa on ollut jollain lailla yhteinen sydän, Kanala kiteytti.
Lue myös: Hae mukaan uudistuvalle Ensitreffit alttarilla -kaudelle!
Kanalalle on ollut erityisen merkittävää se, että ihmiset pysäyttelevät häntä kadulla ja tulevat juttelemaan siitä, mitä ovat televisiossa nähneet. Ohjelma on aina synnyttänyt paljon keskustelua ja oppimiskokemuksia.
– Olen kuullut pareista, jotka katsovat ohjelmaa yhdessä ja laittavat sen tauolle keskustellakseen esille nousseista aiheista. Tavallaan olemme olleet pitämässä avioliittokoulua tämän myötä.
Casting-prosessi on ohjelman tärkein vaihe, ja siihen kaikki tiimiläiset laittavat aina paljon aikaa. Kanala on tehnyt ETA-ohjelmaa sivutoimisesti, joten on käyttänyt prosessiin aina paljon lomia ja vapaapäiviä.
– Nyt tämä aika vapautuu keväältä ja kesältä. Jää enemmän aikaa perheelle. Se on ollut ehkä hieman haastavaa, että samalla, kun on pyrkinyt löytämään toisilleen sopivia pareja, on miettinyt, paljonko se kaikki aika on omalta perheeltä pois. Ajattelin kuitenkin, että alan tehdä puhekeikkoja. Rakkaus, myötätunto ja toivo tulevat niissä puheenvuoroissa varmasti näkyviin.
Lue myös: Kirkkoherra Kari Kanalan elämässä on kaksi suurta rakkautta: "He muistuttavat, että elämä on elämisen arvoista"
Kanala on ollut joidenkin parien kanssa tekemisissä ohjelman tekemisen jälkeenkin. Yksi hienoimpia kohtaamisia on ollut vuonna 2019 ohjelmassa mukana olleiden Anniinan ja Villen avioliiton siunaaminen.
– Silloin oli vielä enemmän heidän lähipiiriään paikalla, kun ensimmäisellä kerralla ohjelmassa paikalla sai olla vain rajattu määrä ihmisiä. Oli hienoa, kun he pyysivät vihkipuheeseen sitä ajatusta, että miksi heidät on aikoinaan laitettu yhteen ohjelman tiimoilta. Kun palasi niihin ajatuksiin, niin se herätti minussa todella paljon kiitollisuutta.
Lue myös: Kari Kanala oivalsi Ensitreffit alttarilla -ohjelman suosion salaisuuden – tämä asia tekee ohjelmasta katsojille tärkeän
Jotkut parit ovat ohjelman tekemisen jälkeen myös eronneet, ja Kanalaa on pyydetty vihkipapiksi, kun he ovat menneet uudelleen naimisiin.
Siihen, nähdäänkö Kanalaa vielä joskus ohjelmassa, hän vastaa ”koskaan ei voi sanoa ei koskaan”.
– Mutta olen jo useampana kautena miettinyt, onko minulla annettavaa. Ajattelen, että ohjelma tarvitsee aina myös uudistusta. On syytä myös siihen, että mennään eteenpäin. Tulevasta ei tiedä, mutta tässä tapauksessa voi olla menneestä äärimmäisen kiitollinen. Sen verran tv-työ kiinnostaa, että olemme pienellä porukalla suunnitelleet uutta konseptia televisioon eri aiheista, Kanala paljasti.
– Ohjelma on kuitenkin jättänyt jälkensä vahvasti myös minuun. Kuten vaimoni joskus sanoi: ”Sinulla on hyviä ajatuksia, voisit toteuttaa niitä myös kotona”, Kanala jatkoi huvittuneena.