Tapani Alasta ei nähdä tulevalla Ensitreffit alttarilla -kaudella: "Ei voi lähteä vasemmalla kädellä"

1.04721027 (1)
Tapani Alasen mielestä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa parasta on rohkeat sinkut. ATTE KAJOVA
Julkaistu 11.02.2025 13:00
Toimittajan kuva
Teresia Jokinen

teresia.jokinen@mtv.fi

Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu asiantuntija Tapani Alanen ei ole mukana tulevalla kaudella. 

Psykoterapeutti, seksuaali- ja pariterapeutti Tapani Alanen ei ole mukana Ensitreffit alttarilla -ohjelman tulevalla, 12. kaudella. Muitakin uudistuksia on kaudella luvassa, ja Alasen lisäksi ohjelmasta jää pois myös pappi Kari Kanala

Tällä hetkellä Alasen elämäntilanne on sellainen, että jostakin oli karsittava. 

– On kahdet opinnot tässä päällekkäin, paljon terapia-asiakkaita ja myös työnohjaukset ovat viime aikoina lisääntyneet. Opiskelen työn ohella siis kognitiivista lyhytterapiaa ja EMDR-terapiaa. Ollaan sellaisessa tilanteessa, että aika ei yksinkertaisesti riitä. ETA:an ei voi lähteä mitenkään vasemmalla kädellä, vaan sitä täytyy tehdä täysillä ja intohimolla ja varata siihen riittävästi aikaa, Alanen kertoi MTV Uutisille. 

Alanen on nauttinut ohjelman tekemisestä valtavasti. 

– Tiimi on ollut ihana, ja koko ajan on oppinut lisää ihmisistä, itsestään ja työstään. Olen nauttinut huikean paljon. On haikeaakin jättää tämä, mutta realiteetit ja järki sanovat, että panostus ei nyt riitä, mitä tämä kuitenkin vaatii. 

Lue myös: Hae mukaan uudistuvalle Ensitreffit alttarilla -kaudelle!

Parasta on Alasen mielestä rohkeat sinkut, jotka hakevat ohjelmaan. Valmisteluprosessi heidän kanssaan on pitkä, ja hakijoihin tutustutaan koko ajan enemmän. 

– He antavat meille vapauden etsiä puolison. Vastuu on siinä valtavan suuri. Sitä kantaa koko ajan sydämessä ja mielessä. 

Yhteistyötä muiden asiantuntijoiden Hanna Myllymaan ja Kanalan kanssa Alanen muistelee lämmöllä. 

– Onneksi he eivät häviä mihinkään. He ovat huikeita ammattilaisia ja upeita ihmisiä kaikin puolin. Ilolla olen saanut heihin tutustua. He ovat urani parhaimpien työkavereiden kärjessä. 

Lue myös: Kari Kanala jättää Ensitreffit alttarilla -ohjelman – näin pappi on ollut mukana parien elämässä kuvausten jälkeen

Alanen on ollut mukana ohjelman kolmella viimeisellä kaudella. Hänen saamansa palaute on ollut todella positiivista. Jonkin verran häntä lähestytään myös kasvotusten. 

– Ihmiset tulevat kysymään, olenko Enskareista ja kehumaan työskentelytyyliäni ja lähestymistapaani parien kanssa. Palaute on ollut hyvin kannustavaa. Tulee myös suoria kontaktipyyntöjä ihmisiltä, jotka haluaisivat tulla terapiaani. Niitä tulee yllättävän paljon. Ainakin olen liikuttanut joitakin ihmisiä positiivisesti, Alanen pohti. 

Jos häntä kysyttäisiin vielä joskus ohjelmaan mukaan, niin hän pohtisi oikein mielellään tällaista ehdotusta. 

– Se olisi kunnia-asia. Aina saa pyytää, Alanen totesi. 

Ensitreffit alttarilla -ohjelman tulevan kauden haku on käynnissä täällä.

Tuoreimmat aiheesta

Ensitreffit alttarilla