Kari-Pekka Toivonen muutti uuden työnsä perässä Ouluun. Syksyllä perässä seuraavat vaimo ja pienet pojat, täysi-ikäisten lasten jäädessä pitämään vanhaa taloa pystyssä.
Näyttelijänäkin tunnettu Kari-Pekka Toivonen aloitti työnsä Oulun kaupunginteatterin taiteellisena johtajana tällä viikolla. Hän tapasi teatterin henkilökunnan ensimmäistä kertaa maanantaina.
– Tiistaina sitten aloitin työt virallisesti ja kyllähän tässä tekemisen makuun pääsi heti. Olemme ehtineet keskustella edeltäjäni Mikko Koukin kanssa uuden työn sisällöstä ja pitäneet perehdytyspalavereita, Kari-Pekka kertoo MTV.fille.
Haasteita uuteen työhön tuovat iso organisaatio, uudet toimintatavat ja ihmiset.
– Työ on kokonaisvaltaista, ja uusia haasteita on vaikea eritellä etukäteen. Vaikka teatterissa asioita suunnitellaan hyvissä ajoin pitkälle tulevaisuuteen, muutoksia ja ennalta-arvaamattomia asioita tulee aina eteen, Toivonen tietää.
Toivonen on tutustunut Ouluun vaimonsa Merja Larivaaran kautta.
– Vaimoni on täältä kotoisin. Oulu on hieno kulttuuri- ja urheilukaupunki, jossa on asennetta ja hyviä ravintoloita ja eläväisiä ihmisiä. Siitä minä pidän.
– Olen juossut maratoninkin täällä, mutta silloin en juuri ehtinyt katsella maisemia.
Aiemmin Kari-Pekka Toivonen asui Porvoossa perheensä kanssa. Uuden työn myötä hän on muuttanut Ouluun, ja syksyllä perässä seuraavat vaimo ja pienet lapset.
– Keskustelimme lasten kanssa asiasta monelta kantilta ja he suhtautuivat muutokseen hyvin. Lapset ovat pienestä asti tottuneet matkustamaan mukana ja heille tämä on taas yksi seikkailu.
– Merja aloittaa työt syksyllä ja pikkupojat uudessa koulussa. Isot lapset, siis jo täysi-ikäiset, jäävät pitämään taloamme pystyssä, Kari-Pekka kertoo perheen suunnitelmasta.