Runsaan puolentoista viikon kuluttua pelattavassa Karjala-turnauksessa on normaalia isompi panos. Mielenkiintoa lisää se, että turnauksella on poikkeuksellisen suuri merkitys olympiajoukkueen pelaajavalinnoissa, koska NHL jää pitkästä aikaa pois olympiakisoista.
Luupin alla olympiavalinnoissa ovat Euroopassa pelaavat laatukiekkoilijat. Poikkeuksellista on sekin, että neljän vakiomaan Suomen, Ruotsin, Venäjän ja Tshekin lisäksi euroturnauksessa ovat nyt mukana myös Sveitsi ja pelaajiaan Etelä-Korean olympiakisoihin kilpailuttava Kanada.
Kun viime keväänä varmistui, ettei NHL-pelaajia nähdä olympiajäällä, Suomen valmennusjohdolle tuli kiire laatia vaihtoehtoinen toimintasuunnitelma.
– Piti pistää palaveri pystyyn keskellä kesää. 28. kesäkuuta tehtiin sitten ryhmätöitä. Sen jälkeen on kierrelty aika paljon KHL:ää, Ruotsin ja Sveitsin liigoja, Suomen päävalmentaja Lauri Marjamäki muistelee.
Laajalla ryhmällä
Aikaa ei ole hukattavaksi. Siksi maajoukkueen valmennusjohto valitsi kotiturnaukseen laajan, 28 pelaajan ryhmän.
– Sillä mentaliteetilla joukkue on rakennettu, että Helsingissä on olympialeiri 1 ja joulukuussa Moskovan turnauksessa olympialeiri 2. Yhteiset päivät ovat meillä kortilla, Marjamäki perustelee.
Aidon kilpailutilanteen varmistamiseksi Suomi rakentaa kotiturnausta varten viisi hyökkäysketjua, samoin joulukuussa Moskovaan.
– Tarkoitus on, että tästä Helsingin-joukkueesta kaksi kolmasosaa pelaisi olympiakisoissa.
Kanada vauhdissa jo elokuussa
Kun NHL-pelaajat ovat olympiajäältä pois ensi kertaa sitten 1994 Lillehammerin, mahtiliigaansa nojaava Venäjä lienee ykkössuosikki ensi helmikuun Pyeongchangin olympiakisoissa.
Marjamäki haluaa päävalmentajana haastaa turvallisen veikkauksen.
– Yksittäisissä peleissä voi käydä kuinka tahansa, turnausformaatti antaa aina mahdollisuuden. Mahdollisuutemme menestyä ovat hyvät.
Uudenlainen lähtötilanne olympiakisoihin vaatii valmennusjohdolta ajatustyötä.
– Ehkä olympiajoukkue olisi helpompi rakentaa, jos NHL olisi mukana. Valitsisi ensin 15 pelaajaa NHL:stä, sitten loput 8–9 Euroopasta. Nyt pakka on aika auki, Marjamäki myöntää.
Toisaalta tilanne on sama myös kilpailijoille. Kanada osoittaa mukautuneensa uusiin pelisääntöihin nopeasti. Sen maajoukkue haki vauhtia jo elokuussa minikiertueella Venäjällä.
– Kanada voitti Sotshin ja Pietarin turnaukset, Marjamäki muistuttaa.
Suomi kohtaa Kanadan ryhmän Helsingissä kotiturnauksensa päätteeksi 12. marraskuuta. Jääkiekon olympiajoukkue Etelä-Korean Pyeongchangin talvikisoihin on määrä valita ensi vuonna 22. tammikuuta.
Ylälaidan videolla Marjamäki kommentoi muun muassa suurlupausten Eeli Tolvasen ja Miro Heiskasen valintaa Karjala-joukkueeseen.