Karmeissa leiriolosuhteissa eläneitä lapsia valmennettiin kouluampujiksi New Mexicossa – opetettiin pienestä pitäen käyttämään tuliaseita

1:18img
Julkaistu 09.08.2018 10:06
Toimittajan kuva

Lisa Kärnä

lisa.karna@mtv.fi

New Mexicossa yksitoista lasta pelastettiin kaatopaikkaa muistuttavasta leiristä tällä viikolla. Viranomaisille on nyt selvinnyt, että ainakin yhtä lapsista valmennettiin kouluampujaksi.

Viranomaisille on selvinnyt lisää tietoa New Mexicon kaatopaikkaa muistuttavan leirin toiminnasta.

Oikeuden asiakirjojen mukaan vähintään yhtä lapsista oltiin valmentamassa mahdolliseksi kouluampujaksi.

Leiristä pidätettyä Siraj Wahhajia pidetään päävastuussa leirin toiminnasta. Mies oli leirissä opettanut lapsille esimerkiksi erilaisten tuliaseiden käyttöä.

Hänen jäljilleen päästiin hänestä aiemmin tehdyn rikosilmoituksen perusteella.

Wahhaj oli viime vuoden joulukuussa kidnapannut hänen kolmivuotiaan poikansa ja kadonnut sitten jäljettömiin. Lapsen äidin mukaan Wahhaj oli suunnitellut manaavansa pojan, sillä vakavasti sairas poika oli hänen mielestään paholaisen riivaama.

New Mexico, leiri, kaatopaikka, erämaa​​​​​​​

Tästä New Mexicossa sijaitsevasta leiristä pelastettiin 11 lasta ja 5 aikuista.

"Olemme nääntymässä"

New Mexicon erämaasta löydetystä leiristä pelastettiin yksitoista lasta, mutta yksikään heistä ei ollut alun perin etsitty, kidnapattu kolmivuotias.

Sen sijaan leiristä löydettiin nuoren pojan jäänteet, joiden epäillään kuuluvan Wahhajin kadonneelle pojalle.

Leiri löydettiin keskeltä erämaata nimettömän vihjeen perusteella – ilmeisesti joku leirillä olijoista oli onnistunut välittämään viranomaisille viestin.

– Olemme nääntymässä ja tarvitsemme ruokaa ja vettä, viestissä sanottiin.

Lähteet: Huffington Post, AP News, NBC

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat