Lapsen ruumis löydettiin kaatopaikkaa muistuttavasta leiristä – sheriffi: Mahdollisesti isänsä kidnappaama nelivuotias: "Löysimme jäänteet pojan syntymäpäivänä"

new-mexico
Lapset asuivat viiden aikuisen kanssa kaatopaikkaa muistuttavissa olosuhteissa.CNN
Julkaistu 08.08.2018 06:55

MTV UUTISET

Yksitoista lasta pelastettiin toissapäivänä kaatopaikkaa muistuttavasta leiristä, jossa he asuivat New Mexicon osavaltiossa Yhdysvalloissa. Nyt leiriltä on löydetty nuoren lapsen jäänteet, kertoo BBC.

New Mexicon osavaltiosta löydetystä leiristä pelastettujen 11 lapsen lisäksi viranomaiset ovat nyt ilmoittaneet löytäneensä nuoren lapsen jäänteet leirin alueelta.

Kaatopaikkaa muistuttavan leirin jäljille päästiin alunperin viranomaisille tehdyn kidnappaamisilmoituksen perusteella.

Nelivuotias Abdul-Ghani Wahhaj ilmoitettiin isänsä Siraj Wahhajn kidnappaamaksi viime vuoden joulukuussa. 

Jäänteet löydettiin kidnapatun pojan syntymäpäivänä

Leirille tehdyn ratsian yhteydessä leiristä pelastettiin 11 lasta ja pidätettiin viisi aikuista.

Yksi näistä aikuisista oli Wahhaj, jonka kidnapatuksi ilmoitettu lapsi ei ollut yksikään leiriltä pelastetuista. Sen sijaan viranomaiset epäilevät nyt löytyneen nuoren lapsen jäänteiden kuuluvan kadonneelle nelivuotiaalle.

– Löysimme lapsen jäänteet kidnapatun pojan nelivuotissyntymäpäivänä, kertoi Taosin piirikunnan sheriffi Jerry Hogrefe medialle. 

Oikeuspapereiden mukaan Wahhaj oli kertonut pojan äidille, että hän suunnitteli manaavansa pojan. 

Pojasta tehdystä kidnappausilmoituksesta käy ilmi, että poika oli vakavasti sairas, mutta hänen isänsä uskoi pojan olevan paholaisen riivaama.

Mystinen viesti johti leirin jäljille

Viranomaiset löysivät leirin, kun he olivat etsimässä Wahhajia ja tämän lasta. Yksi merkittävistä johtolangoista oli jonkun heille välittämät viesti:

– Olemme nääntymässä ja tarvitsemme ruokaa ja vettä, viestissä sanottiin.

Pian tämän jälkeen he löysivät leirin läheltä Coloradon rajaa.

Viranomaisten mukaan on epäselvää, kuinka kauan ryhmä asui leirissä

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat