Karmiva tilanne Helsingin rautatieasemalla: Kattolasi putosi lähelle jalankulkijaa – vaarallisen turman syy yhä epäselvä

1:31img
Julkaistu 30.09.2019 20:41

Matias Haikonen

matias.haikonen@mtv.fi

Syy eiliseen lasikaton romahtamiseen Helsingin päärautatieasemalla ei ole selvinnyt. Lasiliikkeen asiantuntija kävi eilen paikan päällä.

Lasikatosta vastaavan Väyläviraston kunnossapidon aluepäällikkö Eero Liehu kertoo, että lasiliikkeen vierailun pääsyynä oli riskien kartoitus. Pyrkimyksenä oli siis selvittää, voiko lasikatosta mahdollisesti irrota lisää paloja.

– Siinä katsottiin esimerkiksi ympäröiviä laseja. Mitään ei havaittu, hän kertoo.

Lue myös: Hurja vaaratilanne Helsingin päärautatieasemalla: Kattolasi putosi junan päälle – lasikaton rakenteita tarkastetaan

Koko katto tarkastetaan

Liehun mukaan rautatieasemalla kävijöillä ei siis ole syytä huoleen. Hän lisää, että paikan päälle kaavaillaan myös laajamittaisempaa tarkastusta paremmalla ajalla.

– Aikataulusta ja sisällöstä ei ole vielä tarkkaa tietoa. Paikalla olisi ainakin lasirakentamisen ammattilaisia. Tarkoitus on miettiä hyvä ja kattava tarkastus koko rakenteelle.

vrsirpaleet

Lasi menee rikkoutuessaan muruksi

Liehun mukaan eilisestä tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja, eikä myöskään junakalusto vahingoittunut.

Valvontakamerahavaintojen perusteella yksi ihminen oli ollut melko lähellä putoavaa lasia, mutta hän oli ehtinyt juosta lähtevään junaan lasin tieltä.

– Lasihan on karkaistua, eli se menee rikkoutuessaan muruksi. Mitään isoja paloja sieltä ei siis tipu, Liehu tarkentaa.

Eilinen onnettomuus sattui laiturilla numero 8. Liikenne on kulkenut tapauksen jälkeen normaalisti.

Tuoreimmat aiheesta

Junat