Karmivaa päättäväisyyttä: Fani tunnisti juna-aseman poptähden silmän heijastuksesta – saapui väijyyn ja hyökkäsi kimppuun yöllä

AOP japani nainen kimono älypuhelin 26.00123908
Selfiet auttoivat "stalkkaajan" japanilaistähden jäljille. Kuvan henkilö ei liity tapaukseen.ullstein bild - Boness/IPON/ All Over Press
Julkaistu 11.10.2019 14:45
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Japanissa poliisi on tutkinut tapausta, jossa mies väijytti poptähden ja hyökkäsi tämän kimppuun, kertoo muun muassa BBC. Tapa, jolla mies paikallisti poptähden, on poikkeuksellisen.

Miehen kerrotaan valmistelleen tekoa tutkimalla poptähden sosiaalisessa mediassa julkaisemia kuvia.

Mies oli huomannut, että eräästä tähden julkaisemassa selfiessä tähden silmästä heijastuu juna-asema. Mies oli onnistunut tunnistamaan aseman Google Street View -palvelun avulla.

Juna-asema olikin tähden taajaan käyttämä.

Poliisin mukaan 26-vuotias mies oli odottanut tähteä asemalla yöaikaan, seurannut naista tämän kodille ja hyökännyt sitten hänen kimppuunsa.

BBC:n mukaan mies oli myös tutkinut naisen kotonaan kuvaamia videoita ja tarkastellut esimerkiksi verhojen sijaintia ja luonnonvalon suuntaa, jotta voisi päätellä esimerkiksi kerroksen, jossa nainen asuu.

Mies on kuvaillut itseään naisen suureksi ihailijaksi.

"Pieninkin yksityiskohta voi paljastaa"

Tapaus on herättänyt keskustelua sosiaalisen median riskeistä.

Yhä parempilaatuisia kuvia ja videoita ottavat kamerat tallentavat aina vain yksityiskohtaisempia otoksia, joita voidaan käyttää hyväksi yllättävilläkin tavoilla.

Asiantuntijat kehottavatkin tarkkaan harkintaan kuvien ja videoiden julkaisussa.

– Jopa pieninkin yksityiskohta voi paljastaa paljon tietoa kuvan ottopaikasta ja kuvassa olevista henkilöistä, tutkivan journalismin sivusto Bellingcatin perustaja Eliot Higgins varoittaa BBC:n haastattelussa.

Tuoreimmat aiheesta

Japani