Karmivasti lentomäessä kaatunut tähtihyppääjä vaivutettiin koomaan

0:23img
Katso videolta kuvat Daniel-Andre Tanden kaatumisesta.
Julkaistu 25.03.2021 21:11
Toimittajan kuva
Riku Hellanto

riku.hellanto@mtv.fi

@RikuHellanto

Planican lentomäen torstaisen osakilpailun koekierroksella rajusti kaatunutta Daniel-Andre Tandea pidetään toistaiseksi koomassa, kertoo NRK.

Tande rojahti rajulla voimalla maahan kesken ilmalennon menetettyään tasapainonsa hieman ponnistuksen jälkeen. Voimalla alastulorinteeseen paiskautunut Tande liukui kaatumisensa jälkeen vauhdilla rinnettä pitkin holtittomasti.

Tande kiidätettiin pikaisesti Ljubljanaan sairaalan, jossa hänet vaivutettiin koomaan, mutta vakavia vammoja norjalaishyppääjällä ei onneksi ole.

– Hänen solisluunsa on murtunut. Danielia pidetään koomassa ainakin huomiseen asti, jotta aivojen stressitasot alenisivat, Norjan joukkueenjohtaja Clas Brede Bråthen kertoo NRK:lle.

– Saimme lääkäriltä tiedon, ettei hänellä oli henkeä uhkaavia vammoja, eikä muita luunmurtumia ole löytynyt murtunutta solisluuta lukuun ottamatta.

Tuoreimmat aiheesta

Mäkihyppy