UV-lampun alla kovetettavat rakennekynnet voivat lisätä ihosyövän riskiä.
Yhdysvaltalainen Karolina Jasko, 21, tapasi muutaman vuoden ajan laitattaa itselleen rakennekynnet kerran tai kahdesti vuodessa, nuori nainen kertoo TODAY-sivustolle. Kynsille levitetty geeli tai akryylimassa kovetettiin UV-lampun alla.
Kynsien laitattaminen yhdessä sukurasitteen vuoksi saattoi olla syy siihen, että Karolina sairastui melanoomaan – ihosyöpään, johon sairastuu vuosittain yli 1400 suomalaista.
LUE MYÖS: Melanooma jo yleisin syöpä myös nuorilla – vaarassa erityisesti naiset
Kynsiteknikko huomautti mustelmasta – tulehdus ajoi lääkärin vastaanotolle
Eräällä hoitokerralla kynsiteknikko huomautti, että Karolinan peukalon kynnessä oli mustelman oloinen jälki. Näytti kuin Karolinan kynsinauhaan olisi piirretty ohut viiva violettiin vivahtavalla sävyllä.
Viikkoa myöhemmin kynsi tulehtui ja muuttui turvonneeksi sekä punaiseksi. Lisäksi kynteen oli ilmestynyt mystinen viiva. Olankohautuksella mustelman ohittanut Karolina varasi ajan lääkäriltään.
Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.
Ihotautilääkäri määräsi Karolinan kynnestä otettavan näytepalan jo samana päivänä. Näytepala paljasti, että kynnessä oli melanooma, vaikka hoitoon hakeutumista edeltävä infektio ei syöpään liittynyt.
Lääkärit kertoivat Karolinalle, että mahdollisesti koko hänen peukalonsa jouduttaisiin amputoimaan. Naisen onneksi hän selvisi kynnen alla olevan ihon poistamisella.
Nyt Karolinan peukalossa ei enää kasva kynttä, mutta tästä huolimatta rakennekynsiä nainen ei enää ota. Kynsiä kaunistamaan riittää tavallinen lakka.
UV-lampun alla kovetettavat rakennekynnet ovat terveysriski
TODAY-sivuston haastattelema ihotautien professori Vishal Patel pelkää, että vastaavanlaiset tapaukset lisääntyvät UV-valon alla kovetettavien rakennekynsien suosion kasvaessa. Patel kertoo nähneensä paljon potilaita, joilla on kynsien ja kynsinauhojen alueella niin melanoomaa kuin muitakin ihosyöpiä.
– Se on kuin solarium käsillesi, Patel luonnehtii.
Auringon ultraviolettisäteily on ihosyövän tärkein yksittäinen aiheuttaja, kertoo Kaikki syövästä -sivusto. Olennaista on kumulatiivinen annos eli se, kuinka paljon ihminen on saanut ultraviolettisäteilyä koko elämänsä aikana.
Terveyskirjasto kertoo artikkelissaan, että musta pigmentti kynnen alla ja kynnen pohjassa viittaa melanoomaan. Usein kasvainkudosta on myös kynnen pohjassa.
LUE MYÖS: Melanooma voi tulla silmäänkin – tässä hälyttävät oireet
Lue kaikki lifestyle-aiheiset artikkelit täältä.
Lähteet: TODAY, Kaikki syövästä, Terveyskirjasto