SM-liigassa pelaava Kärpät on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen puolustaja Ville Pokan kanssa.
Leikkaushoitoa vaatineesta leikkauksesta toipunut Pokka on ollut alkukauden ilman seuraa. Viime kaudella Pokka pelasi Sveitsin liigassa EHC Biel-Biennen ja SC Bernin riveissä.
– Hienoa päästä pelaamaan taas Raksilaan. Pitkä kuntoutus takana, joten menee hetki, että pääsee ihan huippuiskuun. Kuitenkin pystyy pelaamaan. Sen verran iso leikkaus takana, joten totta kai vaatii hetken, että pääsee täyteen iskuun, Pokka summaa Kärppien videolla.
Kärpistä maailmalle ponnistanut Pokka on pelannut edellisen kerran oululaisten riveissä kaudella 2013-14.
Pokka on kerryttänyt vuosien varrella kokemusta AHL:stä, KHL:stä ja SHL:stä.
Pokka voitti Leijonien paidassa olympiakultaa talvella 2022. Lisäksi Pokka voitti maailmanmestaruuden myöhemmin samana keväänä.