Kärpiltä hurjat lukemat pöytään: yli 30 miljoonan liikevaihto ja melkoiset voitot

Jääkiekon SM-liigaseura Kärppien taustayhtiö Oulun Kärpät Oy takoi päättyneellä tilikaudella miljoonavoiton.

Kärppien talouslukemat julkaistiin tänään keskiviikkona pidetyssä yhtiökokouksessa. Oulun Kärpät Oy -konserniin kuuluvat urheilu- ja siihen liittyvää ravintolaliiketoimintaa harjoittava emoyhtiö Oulun Kärpät Oy, tapahtumaliiketoimintaa harjoittava Qstock Oy, Tunvii Holding Oy:n kautta ravintolaliiketoimintaa harjoittava Tunturiviihde Oy -konserni tytäryhtiöineen sekä Kiinteistö Oy Raksilan Tekojääkentän Katsomo.

Konsernin liikevaihto ylsi jo toisena vuonna putkeen ennätystasolle. Oulun Kärpät Oy:n liikevaihto oli menneellä tilikaudella 33,8 miljoonaa euroa ja sen liiketulos oli 1,0 miljoonaa euroa plussalla eli voiton puolella.

– Konsernin taloudellinen asema on edelleen erittäin vahva. Konsernin omavaraisuusaste oli 49,2 % ja emoyhtiön 78,8 %. Konsernitaseen loppusumma oli 19,5 miljoonaa euroa, josta rahojen ja pankkisaamisten osuus oli 8,2 miljoonaa euroa, Kärppien tiedotteessa todettiin.

Konsernin yhtiökokous päätti jakaa osinkoa 0,15 euroa osaketta kohden eli yhteensä 0,056 miljoonaa euroa. Oulun Kärpät Oy on jakanut yhtiön perustamisesta eli vuodesta 2001 lähtien osinkoa yhteensä 2,2 miljoonaa euroa, josta lähes 80 prosenttia on ohjattu yhtiön suurimmalle omistajalle eli Kärppä-säätiölle.

Kärppien konsernissa työskenteli päättyneen tilikauden aikana keskimäärin 267 vakituisessa työsuhteessa ollutta henkilöä. Näille maksettiin palkkoja yhteensä 9,9 miljoonaa euroa. 

Lue myös:

    Uusimmat