Atte Pentikäisen seuraava työnantaja on Graz 99ers Itävallassa.
Puolustaja Atte Pentikäinen teki 1+1 vuoden mittaisen sopimuksen EBEL-liigassa pelaavan Graz 99ers -joukkueen kanssa. Viime kaudella Tampereen kasvatti pelasi Oulun Kärpissä 55 ottelua.
- Olen kuullut paljon positiivista Grazin valmennuksesta ja joukkueesta. Kyseessä on älyttömän hieno kaupunki. Siellä on lisäksi käynnissä halliremppa, kaikki laitetaan uusiksi. Joten voisi ennemmin kysyä, että miksi ei, Pentikäinen sanoo MTV Sportille.
99ersin päävalmentaja oli viime kaudella slovenialainen Jan Ivo ja toinen valmentaja Teppo Kivelä. Graz hankki hyviä vahvistuksia, ryhmässä pelaavat ensi kaudella muun muassa Itävallassa arvostettu Oliver Setzinger sekä viime kaudella Ässissä kiekkoillut amerikkalaispakki Troy Vance.
197-senttinen Pentikäinen on pelannut SM-liigassa yhteensä 450 peliä. Miehen seuroja ovat olleet muun muassa Ässät sekä molemmat tamperelaisseurat Ilves ja Tappara. Kauden 2006-07 puolustaja tahkosi SHL:n Färjestadissa, mies on käynyt kiekkoilemassa myös Slovakiassa.
- Tuntui, että Graz tosissaan halusi mut sinne, joten on helppo lähteä. Olen jutellut asioista Teppo Kivelän kanssa.
Pentikäisellä oli MTV Sportin tietojen mukaan neuvotteluyhteys myös Mikkelin Jukureihin sekä pariin DEL-liigan saksalaisjoukkueeseen.
Kansainvälinen liiga
EBEL-liigassa pelaa 12 joukkuetta viidestä eri maasta, Itävallan lisäksi muun muassa Italiasta ja Unkarista. Kahden viime kauden mestari on upporikas Salzburg Red Bull.
Pentikäinen pääsee kiekkoilemaan kauniisiin alppimaisemiin lähelle Slovenian rajaa, Graz on Itävallan toiseksi suurin kaupunki.