Kärppien Nick Ritchiellä pimeni totaalisesti ottelussa TPS:ää vastaan. Toisen erän loppupuolella Ritchie ajautui kaksinkamppailuun TPS:n Markus Nurmen kanssa. Ritchie väänsi Nurmen ensin maahan, jonka jälkeen kärppäpeluri löi konttausasennossa ollutta vastustajaa takaraivoon. Nurmi menetti ensimmäisestä iskusta kypäränsä. Ritchie jatkoi iskujen antamista, vaikka Nurmi makasi jäässä passiivisena päätään suojaten.
Ritchie sai tilanteesta ulosajotuomion.
Katso tilanne pääkuvan videolta.
Kaksikon välillä oli aiemmin myös sääntöjen rajoissa ollutta säpinää, kun Ritchie jyräsi voimakkaalla taklauksella Nurmen avauserässä.
0:26
Lähes 500 NHL-ottelun Ritchien saldoksi illan ottelussa jäi epäonnistunut rangaistuslaukaus, kaksi kahden minuutin rangaistusta ja lopulta ulosajo.
Kärpät johtaa ottelua kahden erän jälkeen 4–3.