Käsiä ja jalkoja ei tarvita – kiinalaisten kehittämä auto kulkee ajatuksen voimalla

autokuva
Kiinalaistutkijat ovat kehittäneet auton, joka kulkee pelkällä ajatuksenvoimalla. Shutterstock
Julkaistu 10.12.2015 09:07

Tuuli Lindgren

tuuli.lindgren@mtv.fi

Kiinassa on kehitetty maailman ensimmäinen auto, jota voi ohjata pelkän mielen avulla, kertoo Reuters. 

Miltä kuulostaisi auto, jota voi ajaa pelkästään ajatusten voimalla? Tutkijatiimi Nankain yliopistosta on tehnyt ideasta todellisuutta.

Aivojen avulla ajettavaa autoa on mahdollista kuljettaa eteen- ja taaksepäin pelkän mielen avulla. Myös pysähtyminen sekä autonovien lukitseminen ja avaaminen onnistuvat käsiä tai jalkoja liikuttamatta.

Miten ohjaaminen sitten onnistuu? Kuljettaja käyttää autoa ohjatessaan laitetta, joka lukee aivojen signaaleja. Tutkija Zhang Zhao kertoi Reutersille, että laitteisto sisältää 16 anturia, jotka keräävät aivosähkökäyrää sekä tietokoneen, joka tulkitsee signaaleja. 

Avustava professori Duan Feng ei usko, että aivoilla hallittava auto aiheuttaisi kolareita kuljettajan keskittymisenpuutteen takia, sillä Fengin mukaan keskittymistä tarvitaan vain silloin, kun auton halutaan muuttavan liikettään, kuten vaihtavan kaistaa tai kääntyvän.

Tutkimusta on innoittanut idea siitä, että liikuntarajoitteisetkin voisivat ajaa autoa. 

Lähde: Reuters

MTV Autot myös Facebookissa.

Tuoreimmat aiheesta

Mitä ihmettä?