Katalysaattorivaras kuoli kesken keikan – ei huomannut kuljettajan istuneen autossa

1:20img
Vuosi sitten tapahtuneessa toisessa tapauksessa silminnäkijä sai kuvattua härskin katalysaattorivarkauden keskellä kirkasta päivää.
Julkaistu 17.02.2023 06:31

Ville Järveläinen

Katalysaattorivarkaus jäi Kaliforniassa yritykseksi, kun auton alla häärinyt varas jäi samaisen ajoneuvon yliajamaksi.

Mies menehtyi tiistaina Kalifornian Palmdalessa Yhdysvalloissa yrittäessään varastaa pysäköidyn maastoauton katalysaattoria.

Mies oli maannut parkkipaikalle pysäköidyn Ford Excursionin alla, kun auto oli lähtenyt yllättäen liikkeelle. Autoa kuljettanut nainen oli ottanut päiväunet ratin takana ja herännyt katalysaattorin leikkaamisesta lähteneeseen ääneen, käynnistänyt auton ja peruuttanut.

Poliisin mukaan kuljettaja oli havainnut tapahtuneen välittömästi ja soittanut hätäkeskukseen. Mies kiidätettiin sairaalaan, jossa hän menehtyi vammoihinsa.

Menehtyneen varkaan kolme rikoskumppania pidätettiin paikan päällä.

Poliisi kehotti etenkin maavaraltaan korotetuilla ajoneuvoilla ajavia olemaan tarkkana ja varmistamaan, ettei auton alla ole ketään. Korotetut pickupit ovat varkaille houkuttelevia kohteita, koska niiden alle mahtuu helpommin.

Katalysaattorit kiinnostavat varkaita niiden sisältämien arvokkaiden metallien takia. Katalysaattoreissa käytetään usein muun muassa palladiumia, platinaa sekä rodiumia, ja yhden katalysaattorin arvo voi olla tuhatkin euroa.

Lue myös: Vain jalat pilkistivät Toyotan alta – silminnäkijä tallensi härskin tempun keskellä kirkasta päivää

Lähde: Autoblog

Tuoreimmat aiheesta

Autot