Titanicin ikonisesta kohtauksesta oli Kate Winsletin mukaan romantiikka kaukana.
Vuoden 1997 menestyselokuva Titanicin julkaisemisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 27 vuotta. Yhdessä elokuvan tunnetuimmassa kohtauksessa Leonardo DiCaprion esittämä Jack pitelee Kate Winsletin esittämästä Rosesta kiinni, kun rakastavaiset nauttivat romanttisesta hetkestä laivan kannella.
Totuus ikonisen kohtauksen takana oli kuitenkin kaikkea muuta kuin romanttinen, paljastaa Kate Winslet Vanity Fairin tuoreessa haastattelussa, jossa hän katselee elokuvakohtauksiaan uransa varrelta.
– Katselen tätä, ja ainoa asia, mitä näen on, etten saa henkeä tuossa hiton korsetissa, Winslet paljastaa katsoessaan Titanic-kohtausta, jossa Rose tapaa Jackin laivan kannella.
– Oli painajaismaista kuvata tätä, koska Leo ei pystynyt lopettamaan nauramista, ja meidän piti ottaa kohtaus uusiksi noin neljä kertaa valon takia, hän jatkaa.
Lue myös: Leonardo DiCaprio oli vähällä jäädä ilman Titanic-rooliaan – syynä diivamainen käytös
Winsletin mukaan kohtaukseen haluttiin juuri tietynlainen valaistus, jonka toteuttaminen oli alati muuttuvan auringonlaskun vuoksi vaikeaa. Kohtaus kuvattiin pienemmässä laivalavasteessa, jonne piti kiivetä tikkaita pitkin.
– Maskeeraajat eivät ylettäneet luoksemme. Mitä ette tiedä, koska Leo näyttää todella luonnolliselta, on se, että hänen täytyi käydä solariumissa ja hänet on meikattu ruskettuneemmaksi, Winslet paljastaa.
Winsletin mukaan hänen pukunsa sisään oli piilotettu sekä DiCaprion meikkejä että hänen omia meikkejään sekä meikkisiveltimiä ja -sieniä.
– Ottojen välissä minä olin käytännössä se, joka korjasi meikkimme, hän sanoo.
Kun DiCaprio oli meikattu ruskettuneeksi, oli Winsletin meikki puolestaan hyvin kalpea. Winslet kertoo, että kun hänen ja DiCaprion piti suudella kohtauksissa, oli lopputuloksena melkoinen sotku.
– Minä näytin jokaisen oton jälkeen siltä kuin olisin imeskellyt suklaapatukkaa, koska hänen meikkinsä tarttui kasvoihini. Hän taas näytti siltä kuin hänen kasvoistaan puuttuisi osa, kun kaikki meikkini tarttui häneen. Luoja, se oli melkoinen sotku, Winslet sanoo.
Vuonna 1912 neitsytmatkallaan uponneesta laivasta dramatisoidusti kertova Titanic rikkoi elokuva-alan ennätyksiä ilmestyessään vuonna 1997. Elokuva sai ylistäviä arvosteluja ja teki debyyttiviikonloppunsa aikana 28 miljoonan dollarin tuloksen.