Vastikään näyttelijämiehestään Tom Cruisesta eronnut näyttelijä Katie Holmes yllätti poseeraamalla seksikkäässä otoksessa Elle-lehden kannessa.
Näyttelijä Katie Holmes, 33, poseeraa superseksikkäänä tuoreessa kuvassa. Klassisesta tyylistään tunnettua Holmesia ei tavallisesti nähdä yhtä rohkeissa otoksissa.
Holmes on kääntänyt uuden sivun elämässään avioeron myötä, mutta jokin muukin näyttää muuttuneen: hiljaisena vuosia pysytellyt näyttelijätär vaikuttaa tulleen ulos kuorestaan. Uusi Katie on upea näky: itsevarma ja kaunis nainen ei pelkää puolustaa arvojaan, eikä tuoreen otoksen perusteella myöskään paljastaa viettelevästi pintaa.
Hoikka Holmes poseeraa tuoreessa kuvassa mustavalkoisessa asussa, jonka alta pilkottavat seksikkään pitsirintaliivit. Holmes näyttää kuvassa hyvin itsevarmalta – ja sitä hän myös vakuuttaa olevansa.
– Minä tiedän kuka olen, missä olen ja minne minä haluan suunnata. Haluan keskittyä siihen, Holmes kertoo.
Näyttelijätär myöntää etsineensä itseään pitkään. Nuorempana hän oli hukassa naiseutensa kanssa.
– Minä tunsin aiemmin itseni pikkutytöksi. Minulla ei ollut käsitystä siitä, mitä seksikkyys edes tarkoittaa, Holmes kertoo.
Seksikäs kuva Holmesista nähdään Elle-lehden kannessa Amerikassa elokuun numerossa. Jää nähtäväksi, antaako tuore otos osviittaa tulevasta tyylimuutoksesta, vai onko kyseessä eron keskellä painivan, itsenäistyvän Holmesin ainutkertainen räväkkä kokeilu.
Pikkukuva suurenee klikkaamalla.
Kuvat: Splash