Katiska 2 -käräjillä kuullaan syytettyjä amfetamiiniöljysyytteestä – puolustuksella näkemys viesteistä: "Tämähän on tsoukki"

Syytteen mukaan nainen valmisteli amfetamiinin jatkamisessa käytettävän kofeiinin hankintaa yhdessä Ranta-ahon kanssa. Molemmat ovat kiistäneet syytteen.

Katiska 2 -käräjillä alkaa tänään syytettyjen kuuleminen yhdestä huumevyyhdin raskaimmista syytteistä. Syyttäjän mukaan jutun pääsyytetty Niko Ranta-aho ja neljä muuta syytettyä yrittivät tuoda Suomeen amfetamiiniöljyä, josta oli tarkoitus valmistaa ainakin 150 kiloa amfetamiinia.

Syytettyjen joukossa on myös Ranta-ahon naispuolinen lähisukulainen. Syytteen mukaan Ranta-aho ja nainen valmistelivat yhdessä amfetamiinin saostamiseen ja jatkamiseen tarvittavien aineiden hankintaa. Molemmat ovat kiistäneet syytteen.

Sama sukulainen tuomittiin ensimmäisessä Katiska-vyyhdissä viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä rahanpesusta. Tällä kertaa syyttäjä vaatii hänelle yhdeksän vuoden vankeusrangaistusta törkeästä huumausainerikoksesta.

Vaihtoehtoisena syytenimikkeenä on avunanto törkeään huumausainerikokseen, josta syyttäjän haastehakemuksen mukaan tulisi tuomita 3,5 vuotta vankeutta.

"Mietin jo että kytät on pyrkinyt meijän linjoille"

Syyttäjän mukaan Ranta-aho, kolme muuta miestä ja Ranta-ahon sukulaisnainen yrittivät hankkia 50–100 litraa amfetamiiniöljyä, joka oli tarkoitus saostaa amfetamiinijauheeksi. Suunnitelmana oli jatkaa erää puhtaalla kofeiinilla myynti- ja levitysvahvuiseksi amfetamiiniksi, syyttäjä sanoo.

Syyttäjän mukaan nainen ja Ranta-aho kävivät viime vuoden joulukuussa salatussa Signal-viestisovelluksessa keskustelun, jossa nainen antoi Ranta-aholle tietoja farmaseuttisen puhtaasta kofeiinista, sen toimittajasta ja hinnasta sekä ohjeita siitä, miten useamman henkilön tilaamana tarvittavat 120 kiloa kofeiinia olisi nopeasti saatavissa Suomeen.

– Katoin, että Saksasta sais tilattua 20kg satseina..jos muutama eri tyyppi tilais, niin sen 120kg sais suht nopee kasaan, nainen kirjoitti.

– Bulk powders saa helpoiten. Se ainakin luotettava firma. Koska jotkut myy paskaa kun tietää et jengi hommaa niitä tälläisiin niin yrittää kusettaja, Ranta-aho vastasi.

Aiemmin keskustelussa nainen sanoi saaneensa ilmoituksen, että kaksikon väliset turvanumerot olivat muuttuneet.

– Tarkista onko sun puhelimessa mun turvanumeroina noi samat, hän kirjoitti.

Ranta-aho vastasi, että hän oli hankkinut uuden puhelimen.

– Ok, no siks ne on muuttunut. Mä jo mietin että kytät on pyrkinyt meijän linjoille, nainen kirjoitti.

– Haha kai nekin haluais, Ranta-aho vastasi.

Puolustus: Poliiseihin viittaava viesti oli "tsoukki"

Puolustuksen mukaan nainen ei tiennyt, että kofeiinin hankinta liittyisi huumausaineen jatkamiseen. Jos näin olisi ollut, hän ei olisi kyseistä keskustelua käynyt, naisen käräjäoikeudelle toimittamassa kirjallisessa vastauksessa todetaan.

– Ei ole yleisesti tiedossa oleva seikka, että kofeiinia sekoitettaisiin amfetamiiniin. Google-hauilla ”amfetamiini jatkeaine” tai ”amfetamiiniöljy jatkeaine” tai ”amfetamiinin saostaminen” ei tule hakutulosten kärkipäässä yhtään mainintaa kofeiinista, puolustus kirjoittaa.

Puolustus on myös korostanut, että nainen ja Ranta-aho eivät viestineet salatulla SkyEcc-alustalla, kuten syyttäjä sanoo muiden syytettyjen tehneen.

– (Naisen) kofeiinia koskeva viestintä (Ranta-ahon) kanssa ei ole tapahtunut salatulla alustalla, vaan tavanomaista pikaviestisovellusta (Signal) käyttäen. Tämä jo yksin osoittaa puuttuvan siteen väitetyn tekijäkumppanin väitettyyn tekoon sekä puuttuvan tietoisuuden siitä.

Poliiseihin viittaavassa viestissä oli puolustuksen mukaan kyse vitsailusta.

– "Onko kytät linjoilla", tämähän on tsoukki, Niko Ranta-ahokin vastaa että "haha". Ottaen huomioon millaisia toimia päämieheenikin kohdistettiin Katiska 1:ssä, kyllä varmaan tällaisesta voi vitsailla, vaikkei mistään rikoksesta ole kyse, naisen asianajaja Riitta Leppiniemi sanoi oikeudessa tiistaina.

Katiska 2:n oikeudenkäynnin on määrä jatkua ainakin ensi viikon loppupuolelle asti.

Lue myös:

    Uusimmat