Toiseksi Big Brother Suomi -ohjelmassa tullut Kätlin Malm muistelee ohjelmaa lämmöllä.
Maanantaina 3. elokuuta julkistettiin, että legendaarinen Big Brother Suomi -ohjelma palaa syksyllä MTV:lle.
Yksi katsojia hurmannut asukas oli BB:n viidennellä kaudella vuonna 2009 nähty Kätlin Malm, joka sijoittui ohjelmassa toiseksi. Kauden voitti Aso Alonso. Malm vietti talossa 96 päivää.
Ohjelman ehdottomaksi kohokohdaksi Malm mainitsee asukasvaihdon, jossa hänet lähetettiin Filippiinien Big Brother-taloon.
– Muistan, kun minulle kerrottiin päiväkirjahuoneessa, että minut lähetetään Filippiineille. Olin aivan sekaisin, enkä siinä kohtaa edes tiennyt missä Filippiinit sijaitsee. En ollut lentänytkään kuin kerran aikaisemmin, Malm vitsailee.
Hän muistelee, että kuljetus lentokentältä BB-taloon oli todella erikoinen. Malm kuljetettiin talolle poliisisaattueessa ja autossa liehuivat Suomen ja Filippiinien liput.
– Tuottajat vitsailivat, että vastaanotto oli kuin Madonnalla. Mietin, että mihin tavallinen Kätlin onkaan päässyt seikkailemaan.
Hän kertoo Filippiinien asukkaiden ottaneen hänet hyvin vastaan ja teettäneen hänelle jopa iltapuvun. Malm tunnustaa matkansa sisältäneen myös romantiikkaa.
– ihastuin talossa ollessani yhteen asukkaaseen. Me ihan pussasimme päiväkirjahuoneessa kameroiden edessä, Malm nauraa.

