Tshekkiläinen ampumahiihtäjä Marketa Davidova avautui pelostaan.
Olympiakausi meni vaivoista kärsineeltä Marketa Davidovalta pipariksi. Tshekkiläinen ampumahiihtäjä on kärsinyt välilevyn pullistumasta, ja hänelle tehtiin edellisvuoden tavoin selkäleikkaus keväällä.
Milano-Cortinan olympialaisista oli tullut tilille pikakilpailusta 81:s sija ja sekaviestistä Tshekin joukkueessa 11:s tila.
29-vuotias tähti harkitsi jopa uransa päättämistä. Ajatus vaikeuksien myötä loppuvasta urasta vaivaa kuitenkin normaalimatkan vuoden 2021 maailmanmestaria.
– Se pelottaa minua vähän. Toivon todella, että voisin itse päättää urani lopettamisesta, enkä joutuisi tekemään sitä loukkaantumisten tai muiden olosuhteiden myötä, Davidova sanoi MimoFeed-podcastissa Bleskin mukaan.
Ampumahiihtäjä puntaroi myös, mitä mahdollisesti tekisi, kun ura on aikanaan ohi. Valmentajaksi Dadidova ei halua – hän ei usko, että olisi siinä hyvä.
– Eläinlääkärin ammatti kiinnostaisi minua, mutta koska Tshekissä on vain yksi alan koulu ja sekin Brnossa, en oikein näe sitä mahdollisena, nainen pui.

