Katri Helena saa Mielensäpahoittajan pasmat sekaisin: "Olisiko mahdollista, että mentäisiin kahville?"
Mielensäpahoittaja pääsee tapaamaan kovasti ihailemansa Katri Helenan.
Kirjailija Tuomas Kyrön luoma Mielensäpahoittaja on tehnyt uuden aluevaltauksen ja perustanut oman bloginsa, jossa hän vastustaa kiihkeästi kaikenlaisia muutoksia.
Kyrö kutsuu Mielensäpahoittajan Helsinkiin tutustumaan nykymeininkiin. Tästä rohkaistuneena Heikki Kinnusen esittämä vastahakoinen seniori suuntaa kaupungin melskeeseen.
Mielensäpahoittaja – Ennen kaikki oli paremmin –sarjan ensimmäisessä jaksossa äkäinen mies pohdiskelee laaja-alaisesti nykymusiikin tilaa Suomessa. Hän piipahtaa vierailulla muun muassa suomiräpin tähtien Uniikin ja Iso H:n studiolla.
Jaksossa Mielensäpahoittaja kohtaa myös yllättävän tuttavuuden, kun hän tapaa yllättäen kauppareissulla olevan iskelmätähti Katri Helenan. Äkäpussi häkeltyy tyystin ja sulaa siihen paikkaan tavatessaan suuren ihailunsa kohteen.
– Minä olen aina tykännyt sinun laulusta, ja emäntä varsinkin. Olisikos siinä mitään, että jos me mentäisiin vaikka kahville, niin voitaisiin vähän jutella? Mielensäpahoittaja kysyy ujostellen.
Katri Helena suostuu tarjoukseen ja kertoo tietävänsä mukavan paikan, johon he voisivat Mielensäpahoittajan kanssa mennä.
– No jos sopii, niin minä tarjoan! Mielensäpahoittaja toteaa.
Kahville suunnatessaan Mielensäpahoittaja saa todella iloisen lisäyllätyksen, kun iskelmäkuningatar intoutuu matkalla esittämään klassikoksi muodostuneen tulkintansa kappaleesta Puhelinlangat laulaa.
Mielensäpahoittaja – Ennen kaikki oli paremmin 8. tammikuuta MTV3-kanavalla klo 20!
Uusimmat
-
07:54
Roope Hintz mätti hirmutehot – Miro Heiskanen iski kahdesti Dallasin voitossa
-
07:49
Jukka Jalosen älynväläys käänsi Leijonien kurssin MM-finaalissa – tähtipelaajan teolle huimaa suitsutusta: "Harvemmin näkee"
-
07:40
Äkillinen vatsakipu? Nämä merkit viittaavat sappikiviin
-
07:38
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin Nigerian-matkan yksityiskohdat julki
-
07:21
Suomen heikot näkymät huolettavat Ruotsiin muuttanutta suomalaisperhettä – "En yhtään ihmettele, jos nähdään toinen muuttoaalto"
-
07:20
Amira ja 11-vuotias pikkusisko joutuivat rasistisen ja uhkaavan hyökkäyksen kohteeksi bussipysäkillä Helsingissä: "Ammun sut"
-
07:12
Virossa repesi sanasota Pauligin kahvipaketista
-
07:01
Olli Jokinen povaa Leijonien huippulupaukselta hurjaa temppua: "Tulee yllätyksenä"
-
06:55
Lastenkotiin sijoitettu poika löi, potki ja tuuppi – uhkasi tappaa ohjaajan perheineen
-
06:53
Suomelle loistopaikka euroviisufinaaleihin – ei liian alussa eikä lopussa
-
06:44
Leverkusen jyräsi Eurooppa-liigan finaaliin – käsittämätön putki jatkui lisäajan maalilla
-
06:29
Onko olut oikeasti hyvä palautusjuoma?
-
06:23
Suomalaisten tähdittämä NHL-joukkue enää tappion päässä kesälomasta
-
06:22
Tästä syystä Markus Mäntykannas miettisi lomailua Välimerellä kesäkuukausina kaksi kertaa
-
06:05
Yli 500 miljoonaa vuotta sitten tapahtui jotain erityistä, joka käynnisti lajiräjähdyksen
-
06:01
Belgian televisio keskeytti viisulähetyksen
-
05:55
Leijonien MM-turnaus liikkeelle: katseet Jesse Puljujärvessä – asiantuntijalta povaus Konsta Heleniuksen kohtalosta
-
05:47
Rasmus Takaluoman viimeinen baari-ilta – näiden tapahtumien jälkeen häntä ei nähty enää hengissä
-
05:26
Hamasin mukaan aselevon toteutuminen on kokonaan Israelin käsissä
-
05:07
Israel eteni euroviisufinaaliin, vaikka sai buuausta osakseen – Käärijältä sodanvastainen viesti
-
Lataa lisää