Mielensäpahoittajan blogitekstejä julkaistaan samassa rytmissä sarjan kanssa.
"Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun sähköä laitetaan väärään paikkaan. Tuoliin taikka musiikkiin.
Oikein hyvä hanuristi ei tarvitse vahvistimia, hän pumppaa äänet soittimesta ja yleisö ihailee sorminäppäryyttä. Kyllä ei tarvita valtavia soittolavoja ja tulisuihkuja. Seurantalon lava riittää. Lopuksi lakki kiertää.
Jee-jee musiikkiporukoiden tukat ovat aina liian pitkät taikka kaljut. On huivia ja lippalakkia. Ei nukuta, viritetään kitaraa ja kieltäydytään aseista. Muttei kaljalaseista. Naimaikäiset neidit ketkuttavat takamusta suurilla televisioruuduilla.
Vuonna kahdeksankymmentä ja viisi tulivat paikallisradiot. Asiallinen joukkotiedottaminen muuttui kevyeksi musiikiksi ja välihöpinäksi. Kyllä ei riittänyt sekään. Nyt kaikki maailman musiikki mahtuu hipaisupuhelimeen.
Olavi Virran hyväksyn.
Ennen kaikki oli paremmin."
Kirjoittaja on iäkäs mies, jonka mielestä ennen kaikki oli paremmin. Ajatuksiaan hän tahtoo jakaa, jotta saa ne ulos mielestään ja verenpaineen pysymään alhaalla.
Mielensäpahoittaja – Ennen kaikki oli paremmin MTV3-kanavalla tiistaisin 8.1. klo 20 alkaen.
Uusimmat
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
16:15
Jos ostit tämän tuotteen Rustasta, älä käytä
-
16:03
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:26
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
Lataa lisää