Blind Channel tarjoili maistiaisen uudesta biisistään Huomenta Suomessa – "Kertoo särkyneestä sydämestä ja vitutuksesta"

3:29img
Blind Channel esitti hittisinkkunsa akustisena versiona. Katso videolta myös, miltä vielä julkaisematon kappale XOXO kuulostaa.
Julkaistu 25.02.2024 10:00
Toimittajan kuva

Annika Nuotto

annika.nuotto@mtv.fi

Viidennen albuminsa maaliskuun alussa julkaiseva Blind Channel antoi Huomenta Suomen lähetyksessä sunnuntaina maistiaisen uudesta singlestään XOXO. Lisäksi uudelta levyltä kuultiin akustinen versio hittisinkku Deadzonesta

Suomen euroviisuehdokkaanakin vuonna 2021 menestynyt Blind Channel julkaisee tulevana keskiviikkona uutta musiikkia. Tuolloin julkaistavasta XOXO-kappaleesta kuultiin Huomenta Suomen aamussa pieni maistiainen. 

Pääset katsomaan Blind Channelin haastattelun MTV Katsomossa.

Bändin jäsenten mukaan kyseessä on merkittävä kappale, jossa on mukana yhtyeen mukaan tähänastisen uran isoin nimi: From Ashes to New.

Blind Channel kiersi From Ashes to New'n lämppääjänä Pohjois-Amerikassa keväällä 2022 ja ystävystyi sen soittajien kanssa. 

Laulaja Niko Vilhelm kertoo, että idea kappaleeseen tuli hänen veljeltään ja demo äänitettiin yhdessä From Ashes to New'n kanssa hotellihuoneessa kiertueen aikana.

– Kappale kertoo särkyneestä sydämestä ja vitutuksesta, kuvailee Niko Vilhelm. 

– Kuinkas muutenkaan, lisää Joel Hokka.

Bändi toivoo ja uskookin, että yhteistyö metallirockskenessä ison yhdysvaltalaisbändin kanssa auttaa erityisesti jenkkimarkkinoilla. 

Blind Channel suuntaakin ensi viikolla Yhdysvaltoihin tekemään itseään entistä tunnetummaksi rapakon takana. 

– Akkarit kourassa kierretään yli 10 radiokanavaa, Hokka kertoo. 

Bändi haluaa jo saavutetulta 26. sijalta Billboardin TOP20-listalla ainakin sijalle 20.

Rento kesä Suomen festareilla

Maaliskuun 1. päivä julkaistaan yhtyeen viides albumi Exit Emotions. Uudella levyllä bändi tähtää tiedotteen mukaan suomalaisesta rocksensaatiosta kansainväliseksi metallirockskenen tekijäksi.

Kansainväliseltä kevät näyttääkin. Euroopan kiertue alkaa maaliskuun kolmannella viikolla Saksasta ja päättyy vapun korvalla Tampereen Nokia Arenalle. 

Tämän jälkeen Blind Channel kiertää vielä 26 keikkapaikkaa Yhdysvalloissa.

Kesän bändi viettää Suomen festareilla.

– Se tuntuu viime kesän Euroopan kiertueeseen verrattuna lähes lomalta, kertoo Niko Vilhelm. 

– Parhaimmillaan valvoimme 72 tuntia putkeen, kun liikuttiin lentäen paikasta toiseen, jatkaa Hokka. 

3:11img 

Blind Channel kertoi Emma-gaalassa, että viime vuosi oli bändille "kiireisin tähän mennessä".

Lue myös: Erikoinen asuste käänsi katseita Emma-gaalassa – Blind Channel -yhtyeen Joonas kertoo tyylistään

Lue myös: Ilosaarirock julkisti 29 ensi kesän esiintyjää – mukana myös saksalaisyhtye, jota Käärijän spekuloitiin kopioineen

Tuoreimmat aiheesta

Blind Channel