Katto luhistui kesken konsertin Oslossa – 15 loukkaantui

Uutiskuvitus 2015
Julkaistu 21.08.2016 19:26(Päivitetty 21.08.2016 20:21)

MTV UUTISET – STT – NTB

Norjan pääkaupungissa Oslossa ainakin 15 ihmistä on loukkaantunut Sentrum Scenen konserttihallissa, jonka katto alkoi luhistua.

Paikalla oli 1800 ihmistä suljetussa tapahtumassa, joka oli tarkoitettu norjalaisen kauppakorkeakoulun opiskelijoille. Kaikki evakuoitiin. 

Poliisin tietojen mukaan kukaan ei ole loukkaantunut vakavasti. Loukkaantuneita hoidetaan paikan päällä. 

– Katto putosi, ja paikalla vallitsi täydellinen kaaos, kertoo paikalla ollut Charlotte Nilsen.

Norjalaislehti VG:n mukaan useilla paikalla olleilla oli verta kasvoissaan. 

Onnettomuuden aikaan soitti yhdysvaltalainen dj Steve Aoki.

Palokunnan mukaan katosta putosi muutaman sentin paksuinen kerros rappausta, VG kertoo.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat