Kauhuelokuvaklassikko Manaajaan pohjautuvasta sarjasta kuvataan ensin pilotti, jonka jälkeen tv-kanava Fox päättää jatkosta.
Vuonna 1973 ensi-iltansa saanut ikoninen kauhuelokuva Manaaja nähdään mahdollisesti uusioversiona televisioruuduissa.
Varietyn mukaan sarjan pääroolissa nähdään suomalaisohjaaja Renny Harlinin ex-vaimo Geena Davis, 60.
Muun muassa Harlinin ohjaamissa elokuvissa Kurkunleikkaajien saari (1995) ja The Long Kiss Goodnight (1996) sekä Thelma ja Louise -elokuvasta (1991) muistettava Davis on näytellyt viime vuosina myös suositussa Greyn anatomia -tv-sarjassa.
Manaaja-sarjan pilottijakson ohjaa Rupert Wyatt ja käsikirjoituksesta vastaa Jeremy Slater.