Varo pilaamasta ystävyyssuhteitasi tökeröllä käytöksellä.
Eri käyttäytymismallit ja tavat voivat tehdä sinusta epämiellyttävän ihmisen muiden silmissä. Tökeröllä tavalla käyttätyvän ihmisten ympäriltä ystävät ja läheiset kaikkoavat varmasti yksi kerrallaan. Ethän sorru näihin tapoihin – jopa huomaamattasi?
1. Olet itsekeskeinen
Moni meistä sortuu olemaan itsekeskeinen – vieläpä tajuamatta sitä itse. Itsekeskeisyys näkyy muun muassa siinä, että keskityt pelkästään itseesi, puhut pelkästään itsestäsi etkä pistä merkille sitä, mitä muilla on sanottavanaan. Vain sinulla on väliä.
2. Keskityt vain ulkoiseen kauneuteen
Tosikauneus kumpuaa sisältä – se, mitä olet sydämeltäsi ja sielultasi, ei se, mitä kuoresi on. Ulkoinen kauneus ei ole kaikki kaikessa. Vaikka olisit ulkoapäin kuinka kaunis tahansa, mutta sisältä ruma, se näkyy myös kasvoiltasi. Jos itse arvostat vain ulkoista kauneutta, on arvomaailmasi vinossa.
3. Kaikki on pelkkää kilpailua
Oletko se ihminen, jonka pitää olla aina muita parempi? Lyttäätkö muiden saavutuksia nostamalla itsesi aina jalustalle tai todistelet saavuttaneesi heitä enemmän? Älä enää vähättele muita tekemällä itsestäsi numeron. Sen sijaan ole ylpeä läheistesi saavutuksista ja kerro se myös heille.
4. Pidät ystäviäsi vihollisinasi
Päädytkö aina riitoihin ystäviesi kanssa? Puhutko heistä pahaa heidän selkänsä takana? Muista, etteivät ystäväsi ole sinun vihollisiasi – älä myöskään tee heistä sellaisia.
5. Pidät itseäsi kaikkein tärkeimpänä
Ei, sinun ei tarvitse olla aina kaikkialla ja tietää kaikesta kaikki. Se, että jäät joskus ulkopuolelle, ei ole maailmanloppu.
6. Olet pomottava
Jos olet aina kaveriporukassasi se, joka tekee kaikki päätökset ja mielestäsi kaiken pitää mennä sinun pillisi mukaan, stop tykkänään. Ystävyydessä on tärkeää, että olette tasa-arvoisia. Älä myöskään pyri kontrolloimaan toisia.
7. Olet epärehellinen
Rehellisyys maan perii. Valehtelu on yksinkertaisesti rumaa – ja niin on valehtelijakin.
8. Olet töykeä
Töykeys ei ole itsevarmuutta, se on vain rumaa käytöstä. Jos olet epäkohtelias, loukkaat tai nolaat läheisiäsi, lopeta moinen käytös heti.
9. Olet epäluotettava
Oletko se, jolle ystäväsi voi soittaa hädän hetkellä? Vai keksitkö aina tekosyitä, ettei sinun tarvitsisi ”uhrautua” ystäväsi ongelmille? Oletko se, johon ei voikaan luottaa?
Muista, että niin metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan: et voi vaatia muilta sellaista, mihin itse et ole valmis.
10. Olet aina negatiivinen
Pessimisti ei pety – mutta hän kyllä onnistuu ruokkimaan negatiivisuutta ympärilleen. Jos aina sorrut lyttäämään kaiken hyvän ja näet tilanteet pelkästään negatiivisessa valossa, se kuormittaa myös läheisiäsi.
Video: Arvosta ystäviäsi – vaikka he olisivat erilaisia kuin sinä!
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lähde: Life Hack