Kaupan alalle on saatu neuvottelutulos, kertovat valtakunnansovittelijan toimisto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM tiedotteessaan.
PAM ja työnantajia edustava Kaupan liitto saavuttivat neuvottelutuloksen kaupan alan työntekijöitä koskevassa työehtosopimusneuvottelussa tänään tiistaina illalla.
Liitot neuvottelivat valtakunnansovittelijan johdolla.
Seuraavaksi liittojen hallinnot arvioivat neuvottelutulosta huomenna keskiviikkona.
Neuvottelutuloksen sisältö on julkinen hallintojen käsittelyn jälkeen.
Kaupan alan liitto kertoo tiedotteessaan, että mikäli molemmat liitot hyväksyvät neuvottelutuloksen hallinnoissaan, erikoiskauppaa ja teknistä kauppaa uhkaavat lakot peruuntuisivat.
Lisäksi kaupan alalle julistetut ylityökielto, vuoronvaihtokielto ja tilapäisten siirtojen kielto päättyisivät välittömästi tuloksen hyväksymisen jälkeen.
Lakon piirissä olisi ollut useita tunnettuja teknisen kaupan ja erikoiskaupan yrityksiä. Yrityksiin kuuluvat muun muassa Clas Ohlson, Ikea, Motonet, Kärkkäinen, Musti ja Mirri ja Silmäasema.
Kaupan alan uudesta työehtosopimuksesta on neuvoteltu tammikuun alusta saakka, ja työriita on ollut sovittelussa helmikuun alusta lähtien. Edellinen työehtosopimus päättyi 31. tammikuuta.