Nuorukainen totesi kiinniottonsa jälkeen, että hänen tekisi edelleen mieli tappaa joku. Pojan hakuhistoriasta paljastui voimakas kiinnostus muun muassa elinkautisvankeihin.
Tampereen Kaupin kuntoreitillä tapahtui viime syyskuussa murhan yritys, josta syytetään tekoaikaan 16- ja 17-vuotiaita poikia. Poliisin esitutkintamateriaali tuli julkiseksi maanantaina, jolloin poikakaksikon rikossyytteitä alettiin käsitellä Pirkanmaan käräjäoikeudessa.
Esitutkinnasta selviää, että kaksikon puhelimet olivat poliisin hallussa, mutta nuoremman syytetyn puhelimesta ei saatu irti mitään rikokseen liittyvää. Virkavalta ei myöskään saanut esille kaksikon Snapchat-keskusteluita tai muutakaan heidän välistään viestintää.
Vanhemman syytetyn puhelimeen kohdistetussa laite-etsinnässä kuitenkin paljastui, että hänen nettiselaimensa pullisteli erilaisista henkirikos- ja vankilateemaisista hauista.
Noin puoli tuntia puukotuksen jälkeen epäilty oli kirjoittanut hakuun: “puukotus tampere”.
Tekoa edeltävinä päivinä hän oli selvittänyt Googlesta ehdottomaan vankeusrangaistukseen liittyviä asioita: “Mihin vankilaan sijoitetaan”, “vankilassa olo Suomessa”, “Suomen vankilat”, “Tutkintavankeus”, “Suomen vankilan ruoka” ja “toisen ihmisen tappaminen”.
Lisäksi hän oli etsinyt tietoa Kaupin metsäalueesta, jossa rikos toteutettiin.
Lue myös: Kaupin teinipuukottajat soittivat itse 112:een ja antautuivat: katso, miten puhelu hätäkeskuksen kanssa eteni
Hengästyttävä lista
Hakujen perusteella 17-vuotias oli myös varsin kiinnostunut raskaan sarjan rikollisista, kuten neljä kertaa murhatuomion saaneesta Veli-Matti Huohvanaisesta, hänen yhdestä uhristaan eli rikollispomo Raimo Anderssonista, Porvoon poliisiampujaveljeksistä, kolmoismurhaaja Lauri Johanssonista, paloittelusurmaaja Virpi Buttista, Lappeenrannan takakonttimurhasta, Joutsan paloittelumurhaajasta ja tekijän “vakaasta harkinnasta”, Tampereen Vasaratien palkkamurhasta, Tampereen Haapalinnan taposta ja sen alaikäisestä tekijästä, Espoon abiturienttisurmasta, kouluampuja Pekka Eric Auvisesta sekä edellä mainittujen henkirikosten uhreista.
Lisäksi hän oli tehnyt useita päihteisiin ja mielenterveyteen liittyviä googletuksia.
Poliisin esitutkinnan mukaan vanhempi syytetty oli viimeksi edellisenä päivänä puhunut nuoremmalle syytetylle tappamisajatuksistaan ja sopinut, että nuorempi hankkisi puukon henkirikoksen tekemistä varten.
Tekopäivän aamuna vanhempi syytetty kuitenkin kertoi luopuneensa tappamisaikeista.
Kun nuoret olivat suunnitelmansa mukaan menneet Kaupin metsäalueelle, syyttäjän mukaan tarkoituksenaan ryöstää ja tappaa ihminen, tappoajatukset olivat nuoren mukaan jälleen palanneet. Syyttäjän mukaan teko oli nimenomaisen suunnitelmallinen ja harkittu.
– Mut sitten kun se tuli se mies (uhri), niin sit se niinkun taas tuli. Nyt mä en ymmärrä miks se on murhayritys, jos mulla on kuitenkin menny pois se ajatus. Et mä en oo koko aikaa ollu tekemässä sit, nuorukainen sanoi kuulusteluissa.
– Olisin voinut halutessani vaikka tappaa hänet, mutta annoin hänen vaan mennä. Siinä kohtaa olin niin kuin tajunnut, mitä olen tehnyt.
Lisää aiheesta: Syyte: Teinipojat yrittivät murhata lenkkeilijän Tampereella – toinen piti kiinni, toinen löi puukolla
Uhri pakeni, puukottaja seurasi
Esitutkinnan mukaan vanhempi pojista löi uhria useita kertoja ja toinen piti uhrista kiinni. Ensimmäisen puukoniskun jälkeen uhri yritti paeta metsään, jolloin puukottaja meni perässä ja löi uudelleen miestä puukolla.
Hän kertoi kuulusteluissa puukottaneensa miestä ainakin selkään ja kylkeen, yhteensä neljä kertaa. Lopulta vanhempi syytetty soitti itse hätäkeskukseen noin tunti puukotuksen jälkeen ja kertoi, että hän halusi kaverinsa kanssa antautua.
Poliisien tultua hän kertoi, miten hänellä on edelleen paha ja aggressiivinen olo, ja kuinka hänen tekisi mieli tappaa joku. Tämä olo oli nuorukaisen mukaan jatkunut jo pidemmän ajan.
Nuorempi syytetyistä oli kuvaillut virkavallalle, että kaksikolla oli aggressiivinen olo, ja he halusivat tehdä jotakin. Hän myönsi keskustelleensa vanhemman pojan kanssa tappamisajatuksista, mutta hänellä itsellään ei sanojensa mukaan ollut pohjimmiltaan tarkoitusta tappaa ketään.
– Siksi minä en puukottanut. Olen halunnut vahingoittaa jotain ihmistä, mutta en tappaa, nuorempi sanoi kuulusteluissa.
Pirkanmaan käräjäoikeus antaa asiassa tuomionsa 19. toukokuuta.